Anna Kaisa Kariluoma, Rahkola, Kankalo

Anna Kaisa Kankalo, amerikanleski

Olli Tuuri

Anna Kaisa Kariluoma (myöh. Rahkola, Kankalo) syntyi Karijoella Kariluoman talossa 2.11.1864. Karijoella hän myös kuoli 71 vuoden iässä, mutta vietti suurimman osan elämästään Kauhajoen Päntäneellä. Hänellä oli kuusi sisarta ja yksi veli. Anna Kaisa avioitui 19-vuotiaana ikätoverinsa Juho Juhonpoika Vähämäen kanssa 16.4.1884. Juhon isä oli Käyrän talollisen poika, joka sai torpparin pestin vävynä Kaarlelan Vähämäessä. Hän siirtyi Karijoelle viljelemään Ritaojan tilaa kesällä 1864, juuri ennen Juhon syntymää, mutta palasi v. 1870 Kaarlelan Vähämäen torppaan, jossa kuoli keuhkotautiin kolme vuotta myöhemmin. Leski Leena Samuelintytär asui Vähämäessä loppuelämänsä.

Juholle ja Anna Kaisalle syntyi viisi lasta, mutta heistä aikuisikään selvisi vain Juho Jaakko ja Heleena (Hilda), joista jälkimmäinen muutti miehensä ja tyttärensä kanssa Yhdysvaltoihin vuonna 1912. Amerikkaan v. 1891 lähtenyt Juho Juhonpoika jäi sille tielleen, joten Anna Kaisan loppuelämä amerikanleskenä lasten kanssa poikkesi suunnitellusta. Anna Kaisa asui enimmän osan elämästään Päntäneellä, kuten hänen kolme sisartaankin.

Rahkolan talolliseksi 1885

Ylikäyrän isäntä Matti Yli-Käyrä (myöh. Käyräkoski) tuli v. 1883 Eenokki Ala-Rahkolan perintöosuuden omistajaksi ostettuaan Tuomas Eenokinpoika Rahkolan omistaman 5/48 manttaalin Alarahkolan. Matti Yli-Käyrä luopui Rahkolan tilaosuudesta jo maaliskuussa 1885 löytäessään lähipiiristään taloa vailla olevan isäntäparin. Hän myi tilan Iisakki Ala-Käyrän pojanpojalle Juho Juhonpoika Vähämäelle ja tämän vastavihitylle vaimolle Anna Kaisa Antintyttärelle (s. Kariluoma) 4950 markan kauppahinnalla 27.3.1885. Edellisvuonna avioitunut kaksikymppinen nuoripari alkoi käyttämään "sukunimenään" talonnimeä Rahkola, virallista sukunimikäytäntöä ei Pohjanmaalla tuolloin vielä ollut. Kauppaan kuului ajan tavan mukaan eläke Eenokki Ala-Rahkolan elossa olevalle leskelle Liisa Salomonintyttärelle, jonka nuorempi veli Malakias viljeli Yli-Rahkolan tilaa. Talokauppaan saatiin rahoitusta mm. Anna Kaisan isäpuolelta ja Juhon serkulta, Yli-Käyrän perintöisäntä Iisakki Iisakinpojalta, jotka varmistivat saatavansa hakemalla kiinnityksen lainoituskohteeseensa.

Taloveloista ja koroista selviytyäkseen Juho Juhonpoika Rahkola lähti tammikuussa 1891 Amerikkaan tarkoituksenaan olla siellä muutama vuosi. Hän saapui New Yorkiin SS Salier-nimisellä höyrylaivalla 9.2.1891 määränpäänään matkustajatietojen mukaan Pennsylvania, mutta Michiganin kaivokset antoivat hänelle niin kuin monelle muullekin suomalaiselle toimeentulon. Jostain syystä Juho Rahkolan halu palata perheensä luo alkoi Amerikassa vietettyjen vuosien myötä hiipua. Hän lopulta luopui paluusta synnyinmaahansa jääden Amerikkaan ottamatta enää lainkaan yhteyttä kotiväkeensä. Hän asui luultavasti Michiganissa elämänsä loppuun asti. Mahtoiko Amerikkaan v. 1912 lähteneen tyttären perhe tavata isäänsä?

Kolme vuotta odotettuaan Anna Kaisa Rahkola päätti myydä puolisoiden yhdessä ostaman Alarahkolan. Talokaupasta sovittiin Sameli Juhonpoika ja Kreetta Sofia Iisakintytär Hyyppäsen kanssa keväällä 1894 kauppahinnan ollessa 7000 markkaa. Tilakauppaan Anna Kaisa oli omien sanojensa mukaan pakotettu, kun häntä ahdisti suuri hätä ja elätettävät lapset.

Käräjäoikeus määräsi vuonna 1896 Juho Rahkolan edunvalvojaksi (kuraattoriksi) Wilhelm Filipinpoika Rahkolan, joka kahden Amerikassa käyneen ja siellä Juho Juhonpoika Rahkolan tavanneen todistajan avulla selvitti Juho Rahkolan hyväksynnän tulevalle talokaupalle (sk 1896). Toinen todistajista oli Valentin Samelinpoika Mäenpää, joka oli tavannut Juho Juhonpojan Michiganissa. Kauppakirjaan, joka päästiin tekemään vasta 17.4.1897, kirjattiin Juho Juhonpoika Rahkolan pyynnöstä myös hänen läheisen veljenpoikansa talollinen Otto Heikinpoika Ala-Keturin suostumus kauppaan. Juho Rahkolan mukaan hänellä ei ollut muita läheisiä sukulaisia.

Rintarahkolan talollisena 1894-1898

Rintarahkolan myynti-ilmoitus 1894

Alarahkolan myynnin vahvistaminen viivästyi toisen myyjäosapuolen ollessa teillä tietymättömillä, mutta kaupan toteutuminen vaikutti selvältä. Anna Kaisa Rahkola oli päättänyt jatkaa asumista Päntäneellä ja tarttui tilaisuuteen Alarahkolaa pienemmän Rintarahkolan tullessa myyntiin samana keväänä 1894. Kauppa toteutui huutokaupan kautta (lehti-ilmoitus ohessa) 3175 markan hinnalla. Pitkään hän ei taloa pitänyt vaan luopui lopulta myös Rintarahkolasta kaksiosaisessa kaupassa: vuonna 1896 osa siitä liitettiin perusteilla olevaan Latvarahkolaan ja vuonna 1898 loppuosan ostivat Filip Rahkolan pojat Vilhelm Harju-Rahkola ja Juho Jaakko Keski-Rahkola. Rintarahkola säilyi siten talonnimenä Päntäneellä vain noin 17 vuoden ajan ja palautui edeltävälle omistajasuvulle. Talo sijaitsi oheisen ilmoituksen mukaan valtamaantien varressa keskellä Päntäneen kylää, kartanoalueen tarkka sijainti ei ole kuitenkaan tiedossa.

Rintarahkolaa ei ollut enää Rahkolan halkomisessa v. 1900, jolloin maat ja metsät jyvitettiin, mitattiin ja jaettiin Rahkolan talollisten kesken. Rintarahkola syntyi Alarahkolan vävyisännän Filip Rahkolan myytyä talo-osuudestaan kolmasosan eli 5/144 manttaalia 9.4.1883 Hermanni Matinpoika Peltoniemelle, joka muutti Karijoelta Rintarahkolaksi ristitylle tilalleen lokakuussa 1883. Tuomas Eenokinpoika Ala-Rahkola muutti samaan aikaan isännäksi näin vapautuneeseen Peltoniemeen Karijoelle, jolloin Tuomaan omistama ns. Eenokki Rahkolan talo-osuus Alarahkolasta tuli Matti Yli-Käyrän kautta Juho ja Anna Kaisa Rahkolalle. Hermanni Matinpoika oli lähtöisin Päntäneen Möykyn talosta; hänen veljensä oli Möykyn talollinen Jaakko Rinta-Möykky. Hermanni Matinpoika Rinta-Rahkolan elämä oli Päntäneelläkin varsin dramaattinen, kuten Rahkola-blogin sivuilla olevista otsikon Rintarahkola alla olevista käräjäpöytäkirjaotteista voi päätellä.

Peltoniemen 21-vuotias isäntä Hermanni Matinpoika oli avioitunut Peltoniemen talon 16-vuotiaan tyttären Adeliina Brunmanin kanssa 17.1.1875. Heidän ensimmäinen lapsensa Selma Sofia (s. 8.6.1876) oli kuollut 3-vuotiaana v. 1879. Toinen lapsi, Frans Oskar, syntyi vuonna 1878. Peltoniemen tuore isäntä Hermanni Matinpoika jäi taloon anoppinsa ja poikansa kanssa vaimonsa Adeliinan lähdettyä teille tietymättömille v. 1879. 

Adeliina palasi kymmenen vuoden poissaolon jälkeen "maailmalta" Rahkolaan siirtyneen miehensä Hermanni Matinpoika Rahkolan luo ja haastoi hänet ja hänen piikansa Kreeta Loviisa Tuomaantyttären (s. 1859) syyskäräjille 22.11.1889 hakeakseen mm. purkua avioliittoonsa. Siitä seurasi poikkeuksellisen laaja ja monivaiheinen, vuosia kestänyt käräjöinti Vaasan Hovioikeutta myöten. Lopullinen päätös luettiin talvikäräjillä 13.2.1892. Adeliinan mukaan Kreeta Liisa Rahkola, joka piian tittelillä on asunut Hermanni Rahkolan luona, oli synnyttänyt Herman Rahkolalle kolme aviotonta lasta.

Muutto Karijoelle Kankalon taloon 1901

Syypohjan Kaiku 29.06.1918

Käräjäoikeus myönsi Anna Kaisa Antintytär Rahkolalle eron Amerikkaan jääneestä miehestään v. 1899, uutta avioliittoa hän ei kuitenkaan enää koskaan solminut. Hän muutti Päntäneeltä lapsineen kaksi vuotta myöhemmin (1901) Karijoelle Kankalon taloon, josta hän oli hankkinut omistukseensa Alikankalon puolikkaan (1/24 manttaalia).

Myyjänä oli hänen isäpuolensa Juho Jaakko Matinpoika Kankalo (s. 1850, k. 1924 ent. Ohmeroluoma), jonka kanssa Anna Kaisan leskiäiti Anna Maria Kariluoma (s. 1832, k. 1918, myöh. Kankalo) oli avioitunut v. 1875. Anna Kaisan isä Antti Kariluoma oli kuollut 44 vuoden iässä vuonna 1871. Juho Jaakko ja Anna Maria muuttivat Kariluomasta Kankaloon v. 1890. Ohessa kuolinilmoitus.

Anna Kaisan poika Juho Jaakko Rahkola lähti Amerikkaan tammikuussa 1906. Amerikasta palattuaan hän osti Kankalon halkomisen yhteydessä 2.5.1909 tehdyllä kauppakirjalla koko Alikankalon, johon sisältyi hänen äitinsäkin osuus. Osuudet saivat nimikseen Päntäneeltä tutut Rahkola ja Alarahkola, tilannimet näkyvät edelleen maanmittauslaitoksen kartassa. Kankalon toisen puolen omistivat Eenokki Juhonpoika Kankalo ja Erland Öman tasaosuuksin. Näiden tilojen nimiksi tuli Kankalo ja Ylikankalo.

Anna Kaisan poika Juho Jaakko Rahkola avioitui Julia Yli-Prosin (s. 1881) kanssa v. 1905 ja hänestä tuli myöhemmin Yli-Prosin isäntä, jolloin hän alkoi käyttää nimeä Jaakko Yli-Prosi. Hän oli arvostettu maanviljelijä ja oli aktiivisesti mukana kunnallispolitiikassa ja osuustoiminnallisissa hankkeissa. Hän kuului mm. Karijoen Osuuskaupan, Osuusmeijerin ja Osuuskassan hallituksiin. Päntäneläisen talollisen Konstu Mäki-Pentilän vaimo Aili (s. 1900 Karijoki) oli Julia Yli-Prosin veljentytär.

Paluu Päntäneelle 1909

Myytyään omistusosuutensa Kankalon talosta Anna Kaisa palasi Päntäneelle keväällä 1909, jolloin hän osti 0,0075 manttaalin tilaosuuden Keturin talosta Juho Benjamininpoika ja Albertiina Jaakontytär Kuja-Keturilta. Hän nimesi vuosina 1909-11 tehdyssä Keturin halkomisessa ostamansa Kujaketurin Kankaloksi, jota nimeä hän alkoi Rahkolan jälkeen käyttää myös "sukunimenään".

Valtakirjan puumerkki lainhuutoa varten v. 1910

Jo lokakuussa 1910 hän siirsi Keturin Kankalon omistuksensa 21-vuotiaalle tyttärelleen Heleena Sofialle, joka oli Karijoella ollessaan käynyt kolme vuotta kansakoulua. Hänet valittiin samana vuonna Päntäneen nuorisoseuran johtokuntaan nimellä Hilda Kankalo. Heleenan hakiessa lainhuutoa Keturin Kankaloon v. 1911, etunimen epäselvyys tulee taas esiin: Poliisikonstaapeli Sameli Aleksanteri Kamilan asiamiehenä tekemästä anomuksesta ja Kihlakunnanoikeuden asiasta päätettyä huudatettiin 23/3072 manttaalia Keturin verotaloa no 8 Kauhajoen pitäjän Päntäneen kylässä kolmas kerta julkisesti talollisentyttärelle Helena Sofia, oikeastaan Hilda Sofia Juhontytär Kankalolle...

Hän avioitui v. 1911 Rahkolan palstatilallisen Samuel Rikhard Israelinpoika Kuutin (s. 1888) kanssa. Heleena, Samuel ja heidän alle vuoden ikäinen tyttärensä lähtivät Amerikkaan vuoden 1912 lopussa. Ensimmäinen kohde oli Sudbury Ontariossa, mutta myöhemmin he päätyivät Yhdysvaltain puolelle. Mukaan lähti myös Anna Kaisan sisarenpoika Nestori Paulamäki.

Anna Kaisa jatkoi viljelyä vuoteen 1916, jolloin Salomon ja Maria Loviisa Koski ostivat Kankalon. Tila siirtyi seuraavalle polvelle vuonna 1925 Salomonin vävyn ja tyttären Aleksi ja Ellen Rajamäen tullessa uusiksi tilanomistajiksi.

Kankalon omistus vaihtui vielä kerran Kosken perheen sisäisessä kaupassa Ellen Rajamäen veljen Eino Kosken tullessa Kankalon omistajaksi v. 1935. Eino Koski oli aktiivinen nuorisoseuramies ja Päntäneen soittajien yksi perustajajäsen. Eino Kosken siirryttyä Latvaketuriin v. 1937, Kankalon  uusiksi omistajiksi tulivat Jaakko Verner ja Tyyne Maria Rinta-Halkola.

Anna Kaisa Kankalo asui myymässään Keturin Kankalossa mäkitupalaisena, kunnes muutti v. 1923 asumaan Keturin Lehtimäestä ostamaansa Pihlajamäki-nimiseen mäkitupaan, joka sijaitsi lähellä Kankalon tilaa (kartta alla). Pihlajamäki oli aikoinaan ollut Keturin torppa, joka oli palautunut talon haltuun ja muutettu mäkituvaksi. Anna Kaisa anoi lunastusta mäkitupaansa Kauhajoen kunnan 4. piirin vuokralautakunnalta kesällä 1924 avustajanaan poikansa Jaakko Yli-Prosi. Vastaajana, maanomistaja Jaakko Yli-Keturin asiamiehenä toimi valtakirjalla poliisikonstaapeli Jaakko Keski-Keturi. Jaakko Yli-Keturi omisti Lehtimäki-nimisen tilan (rek. 8:15), jonka mailla mäkitupa sijaitsi. Tilan kokonaispinta-ala oli 14,66 hehtaaria, josta vuokralautakunta oli jo aiemmin määrännyt lunastettavaksi noin yhden hehtaarin alan Matti Kohtamäelle.

Kankalon ja Pihlajamäen sijainnit Keturissa. Pohjakarttana MML pitäjänkartta v. 1932 (KA)

Lehtimäen tilan omistajan Jaakko Yli-Keturin näkemyksen mukaan hakijalla ei ollut lunastusoikeutta, koska Lehtimäen talo oli pieni ja hakija oli Kankalon tilan eläkeläinen Karijoen Ylikylästä, jossa hänellä oli syytinki. Jaakko Yli-Prosi piti kieltoa aiheettomana ja ilmoitti, että Kankalon asunto-oikeus oli luovutettu talolle ja eläke oli muutenkin pieni: 1 hl rukiita, ½ hl ohria, 3 syltä halkoja ja oikeus istuttaa ½ hl perunoita, joten hakija kuuluu tilattomaan väestöön.

Asuntolautakunta katsoi päätöksessään Anna Kaisa Kankalon kuuluvan tilattomaan väestöön, joten hänellä oli lunastusoikeus, vaikka syytinki Karijoella olisi ollutkin käytössä. Vuokralautakunta päätti päätilan pienuuteen vedoten, että mäkitupalainen saa lunastaa vain viljelyksensä ja tonttinsa, yhteensä 42 aaria.

Anna Kaisan vanhempi sisar Maria Sofia Paulamäki (s. 1858) jäi leskeksi v. 1895. Hän lunasti Keturin Linnasta erotetun 0,0075 mtl Paulamäki-nimisen tilan leskenä ollessaan vuonna 1911. Hän ja miehensä Heikki Tuomaanpoika olivat tulleet Keturiin Paulamäen torppareiksi v. 1880. Paulamäki, joka näkyy yllä olevassa kartassa Linnan eteläpuolella, sijaitsi hyvin lähellä Kankaloa ja Pihlajamäkeä.                                                                                                                                               

Viimeinen muutto Karijoelle 1935 

71-vuotias Anna Kaisa Kankalo joutui terveyssyistä luopumaan Pihlajamäen palstatilastaan marraskuussa 1935. Hän muutti Karijoelle poikansa Jaakko Yli-Prosin isännöimään Prosin taloon marraskuussa 1935 ja kuoli siellä helmikuussa 1936. Vähän ennen kuolemaansa hän myi Pihlajamäen Juho Iivari Korkeamäen 17-vuotiaalle tyttärelle Tyyne Maria Korkeamäelle 11.1.1936 tehdyllä kauppakirjalla. Juho Iivari Korkeamäki

Kuva Jyri Pellinen 2023

Tyyne Maria Korkeamäki avioitui v. 1938 Eino Matias Kuuttisen kanssa, jonka isä Samuel Kuuttinen oli avioitunut leskeksi jäätyään Lilja Sofia Luoma-Keturin kanssa, leski hänkin. Vuonna 1936 leskeksi jäänyt Lilja Sofia lunasti Samuel Kuuttisen kanssa puolet Luomaketurista toisen puolen jäädessä lapsille ensimmäisestä avioliitosta. Tyyne Maria ja Eino Kuuttinen muuttivat avioiduttuaan myös Luomaketuriin, jossa isä ja poika tekivät talonpidon ohella sepäntöitä.

Pihlajamäki sai uuden asujan jo marraskuussa 1936 Emelia Latva-Keturista, joka oli myös jäänyt amerikanleskeksi miehensä Juho Jaakko Heikinpoika Latva-Keturin lähdettyä Amerikkaan v. 1904 ja jäätyä sinne. Perunkirjoitus ja pesänjako tehtiin Latvaketurissa vasta vuonna 1930, kun Amerikasta saadun ilmoituksen mukaan Juho Jaakko Latva-Keturi oli kuollut siellä vuonna 1925 jättäen jälkeensä lesken Emilia Hermannintyttären (s. 1866) ja heidän avioliitostaan syntyneen tyttären Maria Aleksandran (s. 1894). Maria Aleksandra avioitui v. 1911 Iisakki Samelinpoika Lylykorven kanssa, joka lähti Amerikkaan v. 1913 jääden sinne. Avioliitto purettiin v. 1920.

Emelia Latva-Keturin kanssa ja myös hänen jälkeensä Pihlajamäessä asui Karijoella syntynyt Alma Mäenpää poikiensa kanssa ja 60-luvulla torppaa asutti Iisakki Saari (s. 1900 Ilmajoki). Vanha torpparakennus seisoi paikallaan vuoteen 2023, jolloin se purettiin (kuva yllä).

Anna Kaisan kolme sisarta asuivat myös Keturissa

Anna Kaisa ja Juho Rahkolan sukua

Juho Iisakinpoika Käyrä, Vähämäki, Rahkola, s. 24.8.1820, k. 23.10.1873.

Vanhemmat: Iisakki Erkinpoika ja Ulriika Jaakontytär Käyrä, Ala-Käyrän isäntäpari 1807-.

Juho Iisakinpoika Käyrän vanhempi veli Iisakki Iisakinpoika otti Alakäyrän isännyyden lunastaen sisarusten osuudet. Juho Iisakinpoika oli Käyrästä lähdettyään Kaarlelan Vähämäen torppari (vävy). Ensimmäisen vaimonsa kuoltua 1860 avioitui uudelleen 1861 ja muutti Karijoelle Ritaojan isännäksi kesällä 1864, josta palasi perheensä kanssa 1870 Kaarlelaan. Vanhempi poikansa Heikki Juhonpoika jatkoi Karijoella vuoteen 1876, jolloin muutti perheineen Keturiin isännöimään Ala-Keturia.

1. puoliso: ∞1.2.1846 Maija Liisa Heikintytär Vähämäki, s. 4.10.1818, k. 15.5.1860.

Lapsi:

Heikki Juhonpoika Ala-Keturi, Ala-Keturin isäntä vuodesta 1876, s. 21.8.1847, k. 6.4.1888. Puoliso: ∞30.7.1869 Ulriika Antintytär Erkkilä, s. 14.1.1842, k. 17.2.1893.

Lapset:

1) Otto Aleksanteri Heikinpoika Ala-Keturi, Ala-Keturin isäntä, s. 9.4.1871 Karijoki

Puoliso: ∞6.11.1893, eronneet 1912 Aurora Hermannintytär Rinta-Kyyny, s. 22.2.1873. Otto myi Alaketurin perintöosuutensa ja lähti Amerikkaan v. 1904. Hän jäi setänsä tavoin sille tielleen. Vaimo haki avioeropäätöstä käräjäoikeudelta v. 1912.

2) Amalia Vilhelmiina Heikintytär Rinta-Keturi e. Ala-Keturi, s. 2.6.1872 Karijoki, k. 13.10.1912

Puoliso: ∞1895 Nikolai Matinpoika Ala-Keturi e. Könnö, s. 15.11.1870, k. 28.12.1904

3) Elina Justiina Heikintytär Ala-Keturi, s. 24.3.1875 Karijoki, k. 1.10.1906

Puoliso: ∞13.6.1896 Jaakko Matinpoika Silta-Keturi e. Ala-Keturi e. Könnö, s. 1.4.1873, k. 24.3.1943

2. puoliso: ∞1861 Leena Samuelintytär Keturi, s. 23.9.1832, eli yli 80-vuotiaaksi.

Lapsi:

Juho Juhonpoika Rahkola, ent. Vähämäki, Alarahkolan isäntä, s. 8.7.1864 Karijoki. Lähti Yhdysvaltoihin tammikuussa 1891 koskaan palaamatta. Kuoli todennäköisesti 2.10.1942 Ontonagonissa Michiganissa 78 vuoden iässä (familysearch.com). Puoliso: ∞16.4.1884, eronneet 1900 Anna Kaisa Antintytär Kariluoma, Rahkola, Kankalo, s. 2.11.1864 Karijoki, k. 17.2.1936 Karijoki.

Lapset:

1) Juho Jaakko Yli-Prosi, e. Rahkola, Kankalo, Yli-Prosin talollinen, s. 23.11.1884 Kauhajoki, k. 24.6.1962 Karijoki. 

Puoliso: ∞1.10.1905 Karijoki Julia Eufrosyne Yli-Prosi, s. 17.2.1881 Karijoki, k. 6.3.1937 Karijoki.

Lapset

1. Femmi Selina Yli-Prosi, Kuutti, s. 16.6.1906 Karijoki, k. 6.6.1991 USA

2. Eero Johannes Yli-Prosi, s. 3.6.1909 Karijoki, k. 20.11.1987 Karijoki

3. Irma Kaarina Yli-Prosi, Mäki, s. 18.7.1911 Karijoki, k. 6.8.1989 Vaasa

 

Gilbert cemetery, St. Louis County, Minnesota (findagrave.com)

2) Heleena Sofia (Hilda) Kuutti e. Rahkola, Kankalo, s. 23.5.1889 Kauhajoki, k. 8.9.1952 Minnesota, USA. Hänen etunimensä kastetiedoissa Helena Sofia, mutta hän käytti yleensä nimeä Heleena. Hän kävi kolme luokkaa kansakoulua. Eräissä asiakirjoissa ensimmäiseksi nimeksi ilmoitetaan Hilda, jota nimeä hän käytti Yhdysvalloissa (kuva hautakivestä vieressä).

Her first name in the birth records is Helena Sofia, but in Finland she usually used the name Heleena. In some documents, the first name is Hilda, which is the name she used in the United States (picture of the tombstone above).

Puoliso /spouse: ∞17.11.1911 Samuel Rikhard Kuutti, s. 5.2.1888, k. 19.7.1968 Minnesota, USA.

Heillä oli neljä lasta, joista nuorin Raymond Richard Kuutti kuoli 95 vuoden iässä 21.5.2023 North Carolinassa. Heleena Sofian kuoltua leski Samuel Kuutti avioitui Heleenan veljen Juho Jaakko Yli-Prosin tyttären Femmi Selinan (1906-1991) kanssa v. 1953. 

Lapset /children:

1. Helen Rauha Lemmikki Kuutti, s. 1.8.1912 Kauhajoki, k. 2000 USA

2. Arvid J. Kuutti, 29.12.1913 Sparta, Minnesota, USA, k. 2010 MN, USA, ∞ 1939 Alice M Petersen, s. 1917 Tanska, 2013 MN, USA

3. Rachel Ann Kuutti, Fowler, s. 1917 Minnesota, USA, k. 1994 USA

4. Raymond Richard Kuutti, s. 2.6.1927 Minnesota, k. 21.5.2023 NC, USA, ∞ 1948 Alice Elaine Partanen. Kuutti, s. 23.8.1930, k. 2010 NC, USA

 

 

 

Päntäneen varhaisvaiheita

Esa Tuuri

Ensimmäiset ihmiset, jotka samoilivat ja ehkä asuivatkin Päntäneellä, ovat olleet neandertalilaisia, sillä jääkauden loppuvaiheilla runsaat 100 000 vuotta sitten oli noin 12 000 vuoden jäätön kausi, jolloin alueellamme oli jo asutusta. Tästä on löytynyt jäänteitä Pyhävuoren Susiluolasta. Eikä varmasti tämä ollut ainut asuinpaikka, ja sen lisäksi elinkeinot metsästys ja kalastus vaativat suuria alueita missä liikuttiin riistan perässä. On arvioitu, että tähän aikaan keskilämpötila oli noin neljä astetta nykyistä korkeampi.

Mutta sitten tuli uusi jääkausivaihe, ja sen loputtua vihdoinkin maasto on muovautunut uudestaan. Jään alla olleet sulamisvesivirrat muodostivat hiekkaharjuja, ja merenpohjaan tuli savikerrostumia sulamisvesissä olleen hienomman maa-aineksen laskeutuessa jääjärven ja sittemmin meren pohjaan. Noin 10 000 vuotta sitten häipyi mannerjää kokonaan. Ensin oli koko kylä veden alla, ainoastaan yksi saari oli lähettyvillä nimittäin Lauhavuori. Siellä voidaan todeta, että meri oli tähän aikaan 203 m korkeudella.

Pikkuhiljaa maan kohotessa merenranta alkoi väistyä maannousemisen takia ja kohta Päntäne oli jo osittain kuivaa maata. Silloin astui areenalle kivikauden mies, noin 8500 v sitten. Tähän aikaan oli Päntäneenjoen ja Uuronluoman laaksot vielä merenlahtia. Kivikautisia jäänteitä on löytynyt Keturinmäestä, Karhukankaalta, Aikalajärven ympäristöstä ja Tarkasta. Jääkauden jälkeistä metsästäjä-keräilijä-kivikautta tähän aikaan. Asumukset saattoivat olla mm. kupumaisia risumajoja tai kotia. Monet suot kuten Kaivoneva ja Mustaisneva eivät vielä olleet alkaneet soistua vaan olivat matalia järviä, ilmeisesti kalaisia.

Seuraavan 4000 vuoden ajalta emme tiedä varmasti oliko alueella asukkaita, ehkä vain erämiehiä, jotka voivat samoilla pitkiäkin matkoja. Noin 4500 vuotta sitten alkaa uusi vaihe, jolta on löytynyt esineistöä. Mutta taas seuraa kausi, josta ei varmuudella voi sanoa onko alueella ollut kiinteää asutusta. Joka tapauksessa alue on ollut erämaana, siis metsästysmaana, mutta missä asuivat eränkävijät, vai liikkuivatko he perhekuntineen isommalla alueella. Voimme vain arvailla.

Seuraava vihje ketä alueella on liikkunut, tulee paikannimistä. Monet Etelä-Pohjanmaan paikannimet ovat muinaisgermaanisia. Kantasuomalaisten arvioidaan tulleen alueelle joskus vuosien 600–800 tienoilla, ja silloin he asuttivat omia yhteisöjään muinaisgermaania puhuneiden lomassa. Kuten tunnettua suomen kieli tuli vähitellen vallitsevaksi, mutta monet paikannimet ovat säilyneet niin että niiden merkitystä ei voi tulkita muuten kuin muinaisgermaanin pohjalta. 

Ensimmäinen kirjallinen merkintä lähialueelta on vuodelta 1303, ja tähän aikaan oli mm. Päntäne ja ympäröivä erämaa-alue hämäläisten ja rannikolle muuttaneen ruotsinkielisen väestön riidan alaisena, ja kuninkaalta pyydettiin sovittelua. Päntäneen kalaisa joki ja lehtomainen jokilaakso on ollut metsästäjille kiinnostava, ja alueelle on varmastikin syntynyt eräsijoja. Näistä ei kuitenkaan ole kirjallista tietoa. Vähän osviittaa antaa, että kylän kuudesta kantatalosta viidellä on nimikaima Ikaalisissa tai lähitienoilla. Varmaa tietoa on, että ikaalislaisilla oli eräsija ainakin Isojoen Vesijärvellä. Siis tämän perusteella voisimme ajatella, että alue oli satakuntalaisten erämaata.

Pikkuhiljaa alkaa kiinteän asutuksen vaihe 1500-luvun loppupuolella. Uudistilan raivaus oli monivuotinen urakka, mutta varsin pian halusivat verottajat (varsinkin kirkkoherra) osansa, ja näin tulivat raivaajat merkityiksi asiakirjoihin. Ensimmäiset varmistetut kyläläiset löytyvät vuoden 1571 veroluettelosta. He maksoivat kymmenysveroa vuoden 1570 sadosta. He olivat Klemetti Yrjänänpoika, Lauri Tuomaanpoika ja Olli Klemetinpoika.

Päntäne esiintyy omana kylänä veroluetteloissa ensi kertaa vuonna 1579. Tämän jälkeen kylä kasvoi nopeasti ja verotalojen luku lähenteli viittätoista. Mutta 1600-luvun alussa kulkutautiepidemioiden ja katovuosien seurauksena laski talojen luku neljään. Vähitellen talojen lukumäärä vakiintui kuuteen, joita kutsun kylän kantataloiksi, ja ne ovat Kaarlela, Keturi, Rahko, Halko, Nirva ja Kyyny.

Vasta 1600-luvun loppupuolella rupesi talojen lukumäärä kasvamaan, nousten kolmeentoista jo 1700-luvun alussa. Uudet talot olivat Uuro, Tarkka, Talvitie, Pentilä, Käyrä, Puska ja Möykky. Tämän jälkeen kylä kasvoi lähinnä kantataloja jakamalla ja torppia perustamalla.

Päntäneen työväenyhdistys 1918–1938

 

Päntäneen työväenyhdistys 1917–1938

Olli Tuuri

Maaliskuun vallankumouksen vanavedessä syntyi monta työväenyhdistystä. Päntäneen Työväenyhdistyksen perustava kokouskin, joka pidettiin Hiskias Mattilan torpassa 15.4.1917, osui tuohon ajankohtaan. Kokouksessa oli läsnä 135 henkeä, joista 95 liittyi heti yhdistyksen jäseneksi.

Hiskias Mattila (s. 1847) oli asunut Yli-Käyrässä Törmän torpparina ennen toista avioliittoaan (v. 1882) Albertiina Matintyttären kanssa, jonka isä oli Alarahkolan Mattilan torppari Matti Matinpoika. Torppa siirtyi Hiskias ja Albertiina Mattilalle, jotka lunastivat torpan omakseen 30.9.1921 Jaakko ja Albertiina Tainiolta. Mattila sijaitsi Puukilan naapurina Möykkytien varressa Mäkirahkolan rajaa vasten.

Ensimmäisenä puheenjohtajana aloitti Nestori Altonen. Muiksi jäseniksi ensimmäiseen johtokuntaan valittiin Vihtori Ojala, Juho Virtalehto, Arvi Ojala, Antti Lehtimäki, Eemil Rintamaa ja Kaisa Virtalehto. Varajäseniksi valittiin Hanna Mattila, Ville Mäenpää, Matti Uusimaa ja Hilda Puukila. Yhdistys liittyi sosiaalidemokraattiseen puolueeseen useiden työväenyhdistysten tapaan. Ensimmäisen maailmansodan aiheuttama, lähinnä tilatonta väestöä koskeva elintarvikepula oli esillä lukuisissa kokouksissa. Juuri perustettu Kauhajoen kunnan elintarvikelautakunta oli kovan paineen alla. Erityisesti viljan luvatonta kuljetusta kunnan ulkopuolelle piti yhdistys suurena syynä pulaan. Sen estämiseksi perustettiin 14-henkinen yövahtikunta.

Ensimmäinen puheenjohtaja Nestori Altonen (aiemmin Aaltonen, s. 1884 Honkajoki) asui pitkään Yhdysvalloissa, jossa hänen vanhemmillaan oli maatila. Hänellä oli Yhdysvaltain kansalaisuus. Päntäneläiset työväenyhdistyksen jäsenet Hilda Puukila (s. 1880 Honkajoki) ja veljensä Vilhelm (Ville) Puumila (s. 1877 Honkajoki) olivat Altosen serkkuja. Hilda Puukila oli myös Amerikan kävijä v. 1903–10. Hän avioitui siellä v. 1904 vähäkyröläisen Kalle Puukilan kanssa, joka kuoli toisella Amerikan reissullaan kaivosonnettomuudessa v. 1914. Hilda Puukila kuoli Kauhajoella v. 1964.

Jo seuraavassa johtokunnankokouksessa 1.5.1917 päätettiin hankkia yhdistykselle huoneisto. Ehdolla oli entisen kauppiaan Jaakko Knuuttilan talo Halkolassa, jossa Knuuttilan kauppiasura oli päättynyt vararikkoon vuonna 1916. Talokauppa ei toteutunut, niinpä Juho Rinta-Keturin talossa 16.5.1917 pidetyssä kokouksessa perustettiin viisimiehinen rakennustoimikunta, jonka tehtävänä oli hankkia tontti ja rakentaa tontille yhdistyksen tarpeisiin sopiva talo.

Työväentalon sijainti Möykkytien varrella. Kartta MMH 1932.

16.6.1917 pidetystä kokouksesta käy ilmi, että tontti oli jo hankittu Möykkytien varrelta. Tontilla vanhastaan ollut liiteri päätettiin purkaa ja käyttää hirret uudisrakennukseen. Työvastuun asiasta sai Eemil Rintamaa. Perustuskivien (12 kappaletta) ja lattialautojen hommaaminen jäi suutari Ville Puumilan vastuulle. Ikkunoista vastaavaksi valittiin Vihtori Nevala. Talon varsinaisiksi rakennusmiehiksi valittiin käyränkyläläiset Eemil Rintamaa ja Valentin Niemi viiden markan päiväpalkalla. Lautatavara haettiin Isojoen Penttilän sahalta. Rakennusprojektin rahoittamiseksi perustettiin kolmihenkinen komitea, jonka tehtävänä oli hakea 5000 markan laina, joka saatiin Kauhajoen Säästöpankilta. Kaksi vuotta myöhemmin yksityishenkilöiden nimissä nostettu laina muutettiin työväenyhdistyksen nimelle.

10.7.1917 valittiin yhdistykselle uudeksi puheenjohtajaksi Jaakko Ojala edesmenneen Nestori Altosen tilalle. Raittiusaate oli usein esillä kokouksissa, kuten likipitäen kaikessa tuon ajan järjestötoiminnassa. Juopuneena esiintyneille jäsenille annettiin muistutus ja ”pontikkateollisuuden” vastustaminen oli useissa kokouksissa esillä. 5.8.1917 kokoonnuttiin taas Hiskias Mattilan torpassa. Aiheena oli mm. talon lämmitys, jota varten taloon päätettiin hankkia kamiina. Hankinnan hoiti Vihtori Ojala. Tiilet, joita katsottiin tarvittavan 1000 kappaletta, lupasi toimittaa Uljas Kataja 80 markan hinnalla. Välikaton niskahirsien hankinta jäi Iisakki Mäenpään harteille. Samassa Mattilan torpassa pidettiin vielä 12.8.1917 ylimääräinen kokous, jossa käsiteltiin tulossa olevia eduskuntavaaleja 1.-2.10.1917. Eduskunta oli hajotettu 31.7.1917.

Palovakuutuskirja 1917

Talo valmistui syksyllä 1917. Ensimmäinen kokous yhdistyksen omissa tiloissa pidettiin 2.9.1917. Palovakuutus otettiin Kauhajoen paloapuyhdistyksestä. Vuoden loppukuukausina kokoonnuttiin useasti. Suurta huolta kannettiin elintarvikepulan ja elintarvikkeiden korkeiden hintojen lisäksi työttömyydestä. Erityisen hankalassa asemassa olivat lapsiluvultaan suuret perheet. Hädänalaisessa tilassa oleviksi katsottiin pöytäkirjan mukaan 32 perhettä, joihin kuului yhteensä 161 henkeä. Kokouksessa valittiin työväentalolle myös isännöitsijä ja taloudenhoitaja. Jälkimmäisen toimen sai Hanna Mattila, jonka tehtäviin kuului talon lämmitys ja siivous. Isännöitsijäksi ryhtyi Ville Mäenpää.

3.2.1918 uutena puheenjohtajana aloitti Matti Uusimaa. Johtokuntaan valittiin seitsemän jäsentä: Juho Rinta-Keturi, Eemil Rintamaa, Hilda Puukila, Kristian Koskiniemi, Vihtori Ojala, Valentin Niemi, Ville Mäenpää ja varalle Hanna Mattila, Ville Puumila ja Matti Uusimaa. Kokouksessa oli läsnä myös hiljattain perustetun suojeluskunnan edustajia ilmoittamassa, etteivät he puutu yhdistyksen toimintaan, ellei heitä vastaan ryhdytä sopimattomiin toimiin. Ilmeisesti iltamia ei kuitenkaan pidetty kriittisen vuoden 1918 aikana.

Vuoden 1919 ensimmäinen kokous pidettiin tammikuun 12. päivänä, jolloin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Janne (Kristian) Metsäranta. Hänet valittiin myös huvitoimikunnan puheenjohtajaksi palkkionaan 12 % iltamien nettotuotosta. Lokakuun kokouksessa puheenjohtajuus siirtyi Janne Metsärannan veljelle Valentin Niemelle. Joulukuun kokouksessa 1919 taloon otettiin vakituiseksi asukkaaksi ja vahtimestariksi Vihtori Ojalan tytär Hanna Mattila, jonka mies Tuomas Mattila oli Amerikassa ja jäi sinne. Vahtimestarin etuihin kuului huone, lämpö ja vuotta myöhemmin myös valo sekä oikeus pitää puffettia. Hanna Mattila vaihdettiin jo toukokuussa 1921 Eliina Ojalaan (s. 1874). Polttopuut hankittiin pääosin Kankalosta Matti Käyräkosken mailta ja Möykyn metsästä Hiukkajärven mailta. Talosta päätettiin ottaa virallinen kuva kesällä 1921, kuvaajaksi valittiin J. Niemi. Kyseessä lienee alla oleva valokuva. Kymmenen vuotta myöhemmin talon julkisivu laudoitettiin.

Paikallistoiminta oli poliittisesti varsin maltillista eivätkä kiertävät agitaattorit saaneet kannatusta. Uutiskynnyksen ylitti tapaus, jossa Päntäneen yhdistyksen puheenjohtaja Valentin Niemi oli poistanut erään piirijärjestöä edustavan kiertävän puhujan puhetilaisuutta mainostavia seinäilmoituksia. Puolueen vasemmistosiiven lehti Vapaa Sana arvosteli 24.10.1921 julkaistussa numerossaan Niemeä noskelaiseksi. Noskelaisiksi kutsuttiin maltillisia sosiaalidemokraatteja. Enemmän huomiota sai sosialidemokraattisen puolueen matkapuhujan ja Suomen Sosialidemokraatin toimittajan, helsinkiläisen Viljo Kohosen puhetilaisuus Päntäneellä pääsiäispäivänä 1933. Kuulijoita oli vain viisi, niinpä tilaisuus peruuntui ja Kohonen päätti viettää illan Päntäneen seurojentalolla. Illan tapahtumia kuvataan mm. Vaasa-lehdessä 6.5.1933. Sinisiä tekstejä klikkaamalla avautuvat asianomaiset lehtiartikkelit.

28.9.1924 ylimääräisessä kokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Uljas Kataja varapuheenjohtajanaan Eino Alaharju, joka hoiti pitkään yhdistyksen huvitoimikuntaa palkkionaan 10 % nettotuloista. Katajan kausi kesti vain vuoden. Seuraavana vuonna 1925 puheenjohtajaksi palasi Valentin Niemi. Toiminta alkoi tuolloin jo hiipua, niinpä kokouksia ei pidetty lainkaan 14.2.1926-30.11.1930 välisenä aikana. Päntäneen maamies- ja nuorisoseurat käyttivät työväenyhdistyksen tiloja vuosien 1929–30 aikana myytyään vanhan seuratalon Pyrintölän Päntäneen Osuuskaupalle v. 1928 ja uuden seuratalon valmistuttua vasta vuonna 1930 nykyiselle paikalleen. Tammikuussa 1931 puheenjohtajaksi valittiin käyränkyläläinen Vilho Metsäranta varapuheenjohtajanaan vanhin veljensä, pitkäaikainen yhdistysaktiivi Valentin Niemi, joka kuoli tammikuussa 1932 vain 51 vuoden iässä. Häntä seurasi varapuheenjohtajana Eino Törmä, joka on alussa mainitun Hiskias ja Albertiina Mattilan tyttären poika. Eino Alaharju muutti v. 1931 Huopalahteen Munkkiniemen palokunnan palvelukseen, hänen sijalleen huvien toimeenpanijoiksi tulivat Eino Törmä ja Kristian Koskiniemen poika Toivo Koskiniemi.

Työväentalon tontin hankintaan ei työväen arkiston aineisto tuo selvyyttä. 27.11.1918 pidetyssä kokouksessa todetaan Wilhelm Mäenpään käyttäneen yhdistyksen talon tonttimaan ”syötön” ja maksaneen siitä korvaukseksi seitsemän markkaa, josta summasta hän maksoi yhdistykselle viisi markkaa ja loput kaksi markkaa kuitattiin hänelle tulevasta yhdistyksen talon tonttimaan verosta vuosilta 1918 ja 1919 á yksi markka. Kyseessä lienee ns. palstatila, josta verot maksoi kantatilan omistaja Vilhelm Mäenpää. Pöytäkirjojen mukaan tontti päätettiin aidata keväällä 1920, värkit hankittiin Keturin sahalta ja työn teki Vilhelm Mäenpää. Kokouksessa 15.4.1922 päätettiin erottaa talon tonttimaa seuraavana kesänä, jos siihen on tilaisuus. Lainhuudatuksen hakemisesta yhdistyksen omistamalle tontille sovittiin vasta 17.2.1935 pidetyssä kokouksessa, mutta lainhuudosta ei löydy mainintaa Kauhajoen käräjäoikeuden pöytäkirjoista. Yhdistyksen pesänselvityksessä 8.7.1938 (kuva alla) kerrotaan tonttimaan siirtyneen Vilhelm Mäenpään omistukseen samalla päivämäärällä 500 markan hinnalla. Näin ollen tonttimaa lienee palannut aiemmalle omistajalle.

Viimeiset huvitilaisuudet talossa pidettiin vuonna 1934. Yhdistyksen taloon tehtiin lakisääteinen huvihuoneistoja koskeva vuosikatselmus lokakuussa 1934. Tarkastus tuotti 10-kohtaisen luettelon korjausta vaativista kohteista. Vuotta myöhemmin 1935 tehdyn kontrollikäynnin yhteydessä todettiin, ettei ainuttakaan vaadituista korjauksista ollut tehty. Kukaan yhdistyksen edustajista ei tullut paikalle ennakkoilmoituksesta huolimatta. Talon tuolloinen vahtimestari Iisakki Lammila kertoi tarkastajille, ettei ollut tavannut pitkään aikaan ketään yhdistyksen toimihenkilöistä. Talo asetettiin huvikieltoon. Päntäneen työväenyhdistyksen järjestötoiminta oli käytännössä loppunut jo vuonna 1933.

20.3.1938 yhdistyksen talosta jätettiin kaksi paikallista ostotarjousta: 

1. Entiset jäsenet, puheenjohtaja Vilho Metsäranta ja johtokunnan jäsenet Kristian Koskiniemi ja Eino Törmä tarjoutuivat ostamaan yhdistyksen talon, irtaimiston ja tontin 3000 markan hinnalla. Tarjoajien mukaan talon käyttötarkoitus tulisi olemaan paikkakunnan vähäväkisen väestön taloudellisen ja valistuksellisen aseman kohottaminen.

2. Kristian Metsärannan tarjous oli 7000 markkaa. Talo tulisi toimimaan kirkosta eronneiden kokoushuoneena.

Tarjoukset eivät johtaneet kaupantekoon. Lehtitietojen mukaan sosiaalidemokraattinen puolue lahjoitti talon Teuvan Perälään, jossa yhdistystoiminta oli aiemmin ollut kommunistien hallussa. Teuvan Perälän työväentalon toiminta oli ollut kihlakunnan oikeuden päätöksellä lakkautettuna vuodesta 1930 lähtien ja edellinen talo oli jouduttu myymään pakkohuutokaupalla 17.4.1934. Päntäneeltä siirretty ja myöhemmin laajennettu talo tuhoutui tulipalossa v. 1974.

Noin 21 vuotta oli kulunut Päntäneen Työväenyhdistyksen perustamisesta, kun Sosialidemokraattien piirisihteeri ja kansanedustaja Isak Penttala hyväksyi yllä olevan Päntäneen Työväenyhdistystä koskevan pesänselvityksen. Siinä Perälään siirretyn työväentalon arvoksi kirjattiin 5000 markkaa. 

Lähteet:

Työväen Arkisto, Helsinki: Sarjan tunnus H, rajavuodet 1917–1985

Liisa Ruismäki: Kauhajoen Historia (1987)

Kansallisarkisto, Vaasa

digi.kansalliskirjasto.fi

Fb-ryhmä: Päntälääset

 

 

Aron ja Harjan ulkopalstat Päntäneellä

Aron ja Harjan ulkopalstat Päntäneellä

Olli Tuuri

Harva tulee ajatelleeksi, että maantie Päntäneeltä Isojoelle kulkee Aronkylän kautta. Kuten alla olevasta kartasta näkyy, Isojoentie läpäisee Päntäneen sisällä olevan Aronkylään kuuluvan ulkometsäalueen palaten taas Päntäneen kylään kuuluvien Tarkan, Talvitien ja Uuron maille ennen Isojokea. Selitys löytyy isojaon tiimoilta 1760-luvulta Harjankylän ja Aronkylän talollisten saadessa ulkometsäsarkoja Päntäneeltä Pentilän, Käyrän, Möykyn, Tarkan ja Uuron naapurustosta, koska pitäjän pohjoisosan taloille ei katsottu paikallisten metsien riittävän. Päntäneen harvat järvetkin sattuvat pääosin osumaan näille ulkopalstoille.

Aronkylän Turjan talon metsälohkoille syntyi Paukonkylän torppataajama, johon kuului Turjan talon halkomisen aikaan vuosina 1899–1900 kymmenkunta torppaa tai mäkitupaa. Niistä useimmat lunastettiin aikanaan itsenäisiksi tiloiksi ja muutama uusi palstatilakin Turjan korpeen raivattiin. Myös Turjan eteläpuolella sijaitsevassa Kuutissa tehtiin uusi kartoitus ja tilajako v. 1899.  Kuutin ulkopalstoilla asutusta oli vain Uuronjärven pohjoispuolella sijainneessa vuonna 1819 perustetussa Aikalan torpassa. Vanhin torppa Turjan alueella oli Paukonoja vuodelta 1818, joka lienee koko kylän nimen alkulähde. Nimen Paukonoja tapaa myös vanhoissa kartoissa Päntäneenjokeen laskevan Pajuluoman alkulähteillä Käyrän mailla, josta sen ojamaiset latvahaarat kurottautuvat Paukonkylän Turjan puolelle. Vedenjakajaseudusta on kyse, sillä läheinen Uuronjärvi eli Aikalanjärvi laskee Isojokeen.

Käyrän puolella rajaa oli pari nimikaimaa Turjan torppien kanssa, mm. Palomäki ja 1830-luvulta lähtien myös Paukonoja-niminen torppa, jota hallitsi vuodesta 1865 lähtien Käyrän talollisen oma poika. Käyrän puolella rajaa oli viisi muutakin torppaa, jotka katsottiin kuuluvaan Paukonkylään: Paloneva, Lakso, Koivumäki, Harju ja Kivimäki. Paukonkylän talot kuuluivat Pentilän kansakoulupiiriin ja kylän yhteys oli muutenkin tiivis lähellä sijaitseviin Käyrän ja Pentilän taloihin.

Etätorppien sopimukset kontrahdit jäivät usein käräjillä vahvistamatta pitkien käräjämatkojen takia, joten niistä on tallessa niukasti dokumentteja. Tiedot torppien vaiheista perustuvat näin ollen käräjäpöytäkirjojen oheismainintojen ohella lähinnä tilakarttojen, henkikirjojen ja rippikirjojen antiin.

Ennen isoajakoa takametsät olivat yhteisiä. Karhukankaan alueella Käyrän, Puskan ja Pentilän eteläpuolella on Marttilan, Kohlun ja Laturin taloille kuuluva Harjankylän ulkometsäalue, jonka keskiosaa hallitsee Iso Kaivoneva. Alue oli ollut jo ennen isoajakoa harjankyläläisten tervanpolttoaluetta, jonka pohjoisosan läpi kulki tervatie Kristiinankaupunkiin. Tätä Kaupunkitietä käyttivät myös idempää tulleet tervanpolttajat ja myöhemmin sitä käytettiin myös sahatavaran kuljetuksiin. Tervanpolton päätyttyä pitkä matka kantatiloille lienee johtanut siihen, että talon ulkometsäsarkoja ja niiden määräaikaisia hakkuuoikeuksia myytiin usein paikallisille talollisisille. Sahanomistaja Matti Käyräkoski oli puunhankinnassa erityisen toimelias. Pysyvää asutusta alueella oli vain Isojoen ja Karijoen rajaa vasten olevassa Rajamäenkylässä.

Aron- ja Harjankylän erillisalueet Päntäneellä (MMH 1898-1904).

Torppia ja mäkitupia Paukonkylän Turjassa

Turjan talon halkomisen valmistuttua vuonna 1918 useat Turjan torpparit ja mäkitupalaiset ilmaisivat halunsa lunastaa vuokra-alueensa omaksi. Päällimmäisenä syynä oli torpparilaki, jota alettiin panna täytäntöön vapunpäivänä 1919. Se ohella asiaan vaikutti lukuisten kontrahtien 50 vuoden määräajan täyttyminen, sillä moni niistä oli laadittu ja uusittu vuonna 1870. Kauhajoen kunnan vuokralautakunta tarttui asiaan ja päätti lähettää Vaasan läänin maaherralle yhteisen hakemuksen vuokra-alueiden järjestelyn toteuttamiseksi Turjassa 31.12.1919. Hakemuksen allekirjoittivat vuokralautakunnan jäsenet Juho Kullas ja Jaakko Kallioja. Asia eteni nopeasti, sillä jo 5.1.1920 maaherra määräsi maanmittausinsinööri J. W. Granrothin tilajärjestelyn toimitusinsinööriksi. Ensimmäinen kokoontuminen asian tiimoilta tapahtui Iisakki Nurmelan talossa Aronkylässä 19.7.1920. Läsnä olivat kaikki tilanomistajat ja ”vuokramiehet” joko henkilökohtaisesti tai valtuuttamiensa henkilöiden kautta.

Turjan lunastukset Paukonkylässä v. 1920 mennessä merkittynä
maarekisteriin v. 1924

Tilajärjestely päätettiin aloittaa ulkopalstoilla olevien vuokra-alueiden lunastuksesta, koska olosuhteet Päntäneen takamailla olevien ulkopalstojen ja Aronkylän rintamailla olevien kotipalstojen välillä katsottiin olevan aivan erilaiset. Perälän torppaa (myöhemmin Metsäturja) lukuun ottamatta Paukonkylän torpat ja mäkituvat lunastettiin Turjan talosta vuosina 1919–20. Malakias Malakiaanpoika Metsä-Turja (ent. Perälä, s. 1857) oli lunastanut torppansa omakseen jo 14.12.1907 ja hankkinut samassa yhteydessä lisämaitakin torppa-alueensa kylkeen. Kuten oheisesta taulukosta ilmenee, Perälän pinta-ala oli yli puolet lunastettujen maa-alueiden yhteispinta-alasta 203 hehtaaria. Koko Turjan ulkometsäalue oli laajuudeltaan noin 965 hehtaaria. Lunastuksessa poikkeuksen teki myös Rajamäen torppa, jolla lautakunta ei katsonut olevan edellytyksiä toimia itsenäisenä tilana, joten sen status jäi ennalleen. Paukonkylän lunastusten valmistuttua vastaava menettely toteutettiin Turjan kotipalstoilla Aronkylässä.

Lunastetuista vuokra-alueista muodostettuja tiloja Paukonkylän pohjoisosassa. 
Pohjakartta: Maanmittaushallituksen uudistusarkisto Turja 1899/1920 (KA)

Palomäki

Turjan torppa Palomäki Paukonkylässä rajoittuu Pentilän taloon pohjoisessa. Palomäen torppa oli alkuaan 1850-luvun alussa Paukonojan torpan perustajan Heikki Iisakinpojan poika Gabriel Heikinpojan (s. 1815) perustama mäkitupa. "Kaappoo" kuoli 53 vuoden iässä usean aikalaisensa tapaan tyyfukseen nälkävuonna 1868. Häntä seurasi mm. Uuron talollisen vävy Matti Jaakonpoika (s. 1834 Isojoki, Mäkirahkolan torpparin Heikki Seppälän veli) ja Yli-Kosken Kauhasalmen torpanpoika Iisakki Jaakonpoika (s. 1862), jonka veli Juho oli Aikalan torppari Kuutissa. Vuokrakirja torpasta on laadittu 15.4.1884 ja ilmeisesti sen allekirjoitti Iisakki Jaakonpoika.

Vuonna 1887 Palomäki sai torpparikseen Isojoella v. 1852 syntyneen Paul Stenbackan eli Paavali (Pauli) Palomäen. Paavalin serkku Konstantin Aleksanterinpoika oli Rajamäen torppari Paukonkylässä ja Päntäneen Kaarlelassa asui kolme muuta serkkua perheineen. Pauli lähti Amerikkaan 1892. Hän jäi sinne ja sai Yhdysvaltain kansalaisuuden v. 1902. Paulin puoliso Amalia Palomäki (s. 1852) lunasti torpan Turjan talollisisilta 19.7.1920, muutamaa kuukautta ennen miehensä kuolemaa. Torpan 9 hehtaarin alueesta muodostettiin 0,0027 manttaalin tila nimeltä Palomäki (1:55). Vuonna 1936 lähinaapurit Vihtori ja Justiina Ahola ostivat Palomäen itselleen.

Pauli ja Amalia Palomäen tyttärentytär Sanelma Marjatta Kuusisto (1918–1995) oli runoilija ja kirjailija.

Rajalakso

Rajalakso mainitaan ensi kerran rippikirjassa 1850-luvulla, jolloin siellä oli Iisakki Juhonpoika (s. 1814) mäkitupalaisena. Aiemmin Iisakki eleli itsellisenä Käyrän Raippamäen torpassa, jota hänen sisarensa Albertiina asui Käyrän talollisenpojan Erkki Erkinpojan kanssa. Nälkävuosi 1867 toi ongelmia Iisakillekin. Hän joutui ruotuvaivaiseksi ja eli sellaisena pari vuosikymmentä. Hänen tyttärensä Albertiina Iisakintytär (s. 1848) oli Malakias Perälän (myöh. Metsä-Turja) vaimo Paukonkylässä.

Vuonna 1867 Rajalakso sai torpparikseen Kurikassa v. 1823 syntyneen Esaias Samelinpojan, joka oli juuri avioitunut Liisa Natanaelintyttären kanssa. Liisa oli muuttanut Paukonkylän Rajamäen torppaan v. 1854 jäätyään silloin leskeksi. Lohduton oli heidänkin kohtalonsa. Liisa ja Esaiaksen kaksi lasta kuolivat vuoden 1868 kuluessa ja myös Esaias joutui ruotuvaivaisten joukkoon.

Seuraava torppari oli Käyrän Rintamaan torpparin poika Juho Iisakinpoika Rintamaa (s. 1836), joka oli palvellut Hämeenlinnan tarkka-ampujapataljoonassa 2½ vuotta. Hän teki kontrahdin Rajalakson torppaan 16.4.1870 ja jatkoi torpparina kuolemaansa 1903 saakka, jolloin hänen poikansa Nestori (s. 1878) jatkoi torpanpitoa. Nestori Rajalakso lunasti vaimonsa kanssa Rajalakson torpan v. 1920 muodostaen siitä saman nimisen 10 hehtaarin 0,0024 manttaalin tilan (Rajalakso 1:54), josta peltoa 2,47 hehtaaria. Nestorin nuorin tytär Elsa Inkeri (s. 1913) ja hänen puolisonsa Oskari Myllyaho ottivat tilan haltuunsa v. 1941.

Ahola

Vuonna 1865 Ylikäyrän pojista kaksi, Juho ja Iisakki, jakoivat talon keskenään ja kolmas poika Jaakko Samelinpoika Käyrä (s. 1840) sai torpan, joka oli nimetty Paukonojaksi eli Paukunojaksi. Sinne hän asettui puolisonsa Serafia Iisakintyttären (s. 1842) kanssa. Torpalla oli Turjan puolella rajaa vanhempi nimikaima. Matti Käyrä lunasti Ylikäyrään kuuluvan Paukunojan torpan taloonsa tultuaan Ylikäyrän isännäksi v. 1883. Sen jälkeen Jaakko Samelinpoika asui perheineen Paukunojassa itsellisenä vielä vuoteen 1902, jolloin siirtyi Turjan Aholaan mäkitupalaiseksi. Käyrän Paukunojan torpan sijaintia ei kartoista löydy, mutta se lienee ollut lähellä Aholaa Käyrän puolella rajaa. Käyrän raja-alueella Turjaa vasten oli viisi muuta Käyrän torppaa, joihin oli Käyrän tiluksien kautta tieyhteys Pentilän suunnasta. Jaakko jäi leskeksi vuonna 1905.

Jaakko ja Serafia Käyrän eli Paukunojan poika Vihtori avioitui Justiina Koivukorven kanssa v. 1905 ja Amerikassa käytyään lunasti 6.9.1919 tehdyllä kauppakirjalla 7,86 hehtaarin Aholan (1:57) omakseen. Vihtorin hallintaoikeus Aholan vuokra-alueeseen perustui 9.11.1870 päivättyyn vuokrakirjaan. Aholan torpan vaiheet ennen Jaakko Samelinpoika Käyrää ovat selvittämättä, mutta em. vuokrakirja lienee myös torpan perustamisasiakirja.

Vuonna 1936 Vihtori ja Justiina Ahola ostivat myös läheisen Palomäen. Heidän tyttärensä Elma avioitui v. 1937 Jaakko Valentin Metsä-Turjan kanssa, jonka isä oli Metsäturjan talollinen (kts. Perälä). Jaakko ja Elma puolestaan ostivat sekä Aholan että Palomäen ja läheisen metsäpalstan Elman vanhemmilta v. 1954.

Männistö 

Maantien itäpuolella oleva ½ hehtaarin mäkitupa-alue, jonka Ville (s. 1894) ja Linne Maria Rajala lunastivat itselleen Turjan talosta kauppakirjalla 29.8.1919. Tilaan kuului viljelyspeltoa ja pieni metsäpalsta. Tila sai nimekseen Männistö (1:59).

Haapaharju

Tarkan torpparien Antti ja Rebekka Valkamaan poika Sameli (s. 1876) oli vuodesta 1908 lähtien Haapaharjun mäkitupalainen ja torppari Paukonkylässä. Samelin isä kuoli v. 1883, jolloin Rebekka avioitui Käyrän torpparin Juho Jaakko Koivumäen kanssa. Koivumäen ja Haapaharjun torpat olivat rajanaapureita; toinen Käyrän puolella, toinen Turjan puolella rajaa. Samelin vaimo Selma (s. 1878) oli Käyrän torpparin Jaakko Haapaniemen tytär. Sameli ja Selma lunastivat Haapaharjun torpan 29.8.1919. Runsaan viiden hehtaarin Haapaharjun tilan (1:61) maa-alasta peltoa oli 1,39 hehtaaria. Sameli Haapaharjun sisar Helmi (s. 1916) oli Käyrän tilallisen Olavi Kantokosken puoliso.

Rajala

Torpanvävy Hermanni Rajala (s. 1863) ja vaimonsa Maija (Maria Matintytär) tekivät kontrahdin Rajalan torpasta 18.10.1886 ja lunastivat sen omakseen 34 vuotta myöhemmin v. 1920. Päntäneen kyläkirjan mukaan Hermanni teki ja kaupusteli koppia 1900-luvun alussa vaimonsa Maijan toimiessa hierojana ja kupparina.

Noin kuuden hehtaarin Rajalaan kuului runsaan hehtaarin peltoalue. Maija Rajalan isä Matti Joosepinpoika (s. 1831) oli ollut ensimmäinen asuja tuolloisessa Rajalan mäkituvassa 1850-luvun lopussa vaimonsa Maria Natanaelintyttären kanssa, joka kuoli v. 1868 tyyfukseen. Matin vanhemmat olivat Käyrän ja Pentilän torppien asukkaita.

Paukko (Paukonoja, Paukunoja, Pauckunoja)

Turjan ensimmäinen torppa Päntäneellä oli v. 1818 perustettu Paukko eli Paukonoja. Paukonojan ensimmäinen torppari oli itsellisvävynä Pentilässä vuodesta 1807 asunut Heikki Iisakinpoika (s. 1784). Hänen vaimonsa Justiina Juhontytär oli torpantytär Pentilän Katajalasta, joka oli Pentilän talon ensimmäinen torppa vuodelta 1783. Heikin ja Justiinan jälkipolvi oli osallisena monen muunkin Paukonkylän torpan synnyssä ja jatkotoimissa (kaavio alla). Myös Paukonojassa torpan pito jatkui 1850-luvulla oman pojan Juho Heikinpojan toimesta. Juhon ja puolisonsa Heta Sofian kohtaloksi koituivat kulkutaudit nälkävuonna 1868, heidän jälkeensä jäi viisi alaikäistä lasta. Heikki Iisakinpojan sisaren Leenan (s. 1790, puoliso Markus Teevahainen) jälkipolvet ovat Päntäneen Puskan talon isäntäluettelossa laajasti edustettuina, mikä ilmenee Puska-blogissa olevasta kaaviosta.

Paukonojan perustaja Heikki Iisakinpoika kuoli 83 vuoden iässä kesällä 1867, kuolinsyyksi merkittiin vanhuus. Hänen kolme poikaansa, Hermanni (s. 1810), Palomäen torppari Gabriel (s. 1815) ja Paukon torppari Juho (s. 1824) kuolivat suunnilleen samaan aikaan kuolinsyynään epidemiaksi nälkävuosien myötä levinnyt tyyfus. Sama kurjuus Hakalan ja Ranteen torpassa. Kulkutaudit niittivät satoa nälkävuosina koko 1860-luvun ajan. Vuonna 1868 n. 8 % väestöstä kuoli tyyfukseen, jota usein kutsuttiin lavantaudiksi, mutta useimmiten se lienee tarkoittanut täiden levittämää pilkkukuumetta. Samana vuonna Kauhajoen kunnan 6000 asukkaan väestöstä kuoli lähes 800 henkeä normaalikuolleisuuden olleessa n. 130.

Heikki Iisakinpoika Paukonoja, e. Pentilä, e. Juoni, s. 12.1.1784, k. 24.5.1867. Vävy Pentilässä, Turjan Paukonojan torppari 1818–1851.

Puoliso: ∞ 26.7.1807 Justiina Juhontytär Pentilä, s. 8.1.1787, k. 24.3.1863.

11 lasta, mm:

1. Hermanni Rajamäki, Rajamäen torppari Paukonkylässä, s. 30.7.1810, k. 3.10.1867. Puoliso: ∞ 1831 Kreetta Liisa Antintytär Tuisku, s. 21.11.1807, k. 15.7.1872

2. Iisakki Perälä, Perälän mäkitupalainen ja torppari Paukonkylän Turjassa, s. 29.4.1812, k. 25.2.1885. 1. puoliso: ∞ 30.10.1870 Maria Aurora Iisakintytär Koivisto, its. tytär, s. 22.5.1827 Isojoki, k. 21.3.1878. 2. puoliso: ∞ 1880 Serafia Erkintytär Käyrä, s. 14.6.1840

3. Gabriel Palomäki, Palomäen torppari Paukonkylässä, s. 15.3.1815, k. 4.5.1868. Puoliso: ∞1834 Maria Jaakontytär Kanerva, s. 7.1.1813 Isojoki, k. 22.5.1868.

4. Juho  Paukonoja, Paukonojan torppari Paukonkylässä, s. 23.1.1824, k. 24.2.1868.

Puoliso: Hedvig Sofia Juhontytär, s. 24.11.1826, k. 10.2.1868.

Heikki ja Justiina Paukonojan neljä poikaa Paukonkylän torppareina

10.1.1869 laaditulla sopimuksella Paukonojan torppariksi ryhtyi Iisakki Malakiaanpoika (s. 1842) Käyrän Kivimäen torpasta. Tämäkin kontrahti jäi lyhyeksi Iisakin kuollessa keuhkotautiin 32-vuotiaana v. 1874. Leski asui Paukonojassa itsellisenä pari vuotta ennen muuttoaan Kurikkaan, jossa avioitui Matti Samuelinpoika Lohikosken kanssa v. 1877.

Seuraava vuokravälikirja Paukunojan torppaan tehtiin Tarkan talollisen pojan Hiskias Hiskiaanpoika Tarkan kanssa. Hiskiaan kuoltua v. 1903 hänen leskensä Serafia Iisakintytär (s. Korpi-Uuro) avioitui Kustaa Vihtori Ömanin kanssa ja torpan kontrahti uusittiin heille v. 1907.

Serafia Iisakintytär kuoli keuhkokuumeeseen v. 1913, jolloin Kustaa Vihtori Öman eli Paukonoja avioitui amerikanleskeksi jääneen Aurora Jeremiaantytär Alaharjun (ent. Raippamäki) kanssa. He yhdessä lunastivat 19.7.1920 tehdyllä kaupalla Turjan talosta 0,0044 manttaalin n. 18 hehtaarin Paukko-nimisen tilan (1:62). Samalla kauppakirjalla kuoletettiin myös vuonna 1869 tehty Paukonojan torpan kontrahti. Osa Paukon torpan maista sijaitsi Malakias Perälän eli Metsä-Turjan mailla. Metsä-Turja vastusti sen osuuden lunastusta, mutta asiasta päästiin sovintoon ja Paukkoon liitettiin 75 metriä leveä kaistale Perälästä maantien ja Käyrän rajan välistä sekä pieni alue tien itäpuolelta, jossa sijaitsivat sauna ja liiteri.

Paukko muodostettiin kolmen eri talollisen tiluksista. Nämä talolliset olivat Paul Alfred ja Amanda Turja, Juho Jaakko ja Hilma Turja sekä Malakias ja Albertiina Metsä-Turja.

Auroran kuoltua Paukko tuli Auroran pojan Bruno Paukonojan omistukseen perinnön ja sisarosuuksien lunastusten kautta sekä ostettuaan isäpuoleltaan Kustaa Vihtori Paukonojalta hänen osuutensa 18.11.1927. Brunon kuoltua vuonna 1929 Metsä-Pentilässä sattuneessa ammuskelussa Paukko siirtyi hänen alla mainituille sisarpuolilleen (5).

Aurora Jeremiaantytär Raippamäki, s. 2.11.1877, k. 17.10.1927. Alaharjun torppari ja myöhemmin Paukonojan tilallinen.

1. puoliso: ∞ 28.9.1899 Samuel Malakiaanpoika Perälä, Alaharju s. 27.7.1880. Lähti Amerikkaan 1901 palaamatta, myönnetty ero 6.9.1913.

Lapsi:

1. Bruno Matti s. 8.1.1900, k. 18.11.1929.

2. puoliso: ∞ 13.12.1913 Kustaa Vihtori Kustaanpoika Öman eli Paukonoja, s. 16.10.1855 Noormarkku, k. 22.3.1931. Vihtori tuli Kauhajoelle Karvialta yhdessä veljensä Oskarin kanssa 1905 (kts. linkki Latva-Rahkola).

Lapset:

2. Ellen Maria s. 20.6.1914, k. 10.9.1986

3. Sanni Aurora s. 20.6.1914, 22.8.2001

4. Arvo Johannes s. 22.8.1915, k. 21.6.1940

5. Lempi Katariina (Perälä) s. 24.11.1917, k. 19.4.2005

6. Väinö Vihtori (Virtalehto) s. 26.3.1920, k. 25.8.1994

 

Lunastetuista vuokra-alueista muodostettuja tiloja Paukonkylän eteläosassa.
Pohjakartta: Maanmittaushallituksen uudistusarkisto Turja 1899/1920 (KA)

Perälä (Metsä-Turja)

Iisakki Heikinpoika (s. 1812) aloitti itsellisenä ja mäkitupalaisena isänsä torpassa Paukossa ja oli tiettävästi Perälän (myöh. Metsä-Turja) ensimmäinen torppari 1850-luvulla. Hänen veljensä Juho (s. 1824) oli samaan aikaan isänsä Heikki Iisakinpojan perustaman Paukonojan torppari. Iisakki avioitui vasta 58 vuoden iässä vuonna 1870, ensimmäinen vaimo oli Rajamäen torpan leski Maria Aurora Iisakintytär (s. 1827 Isojoki), joka kuoli v. 1878. Toisen avioliiton hän solmi Serafia Erkintytär Käyrän kanssa (s. 1840) v. 1880.

• Iisakki Heikinpojalla oli piikana mäkituvassaan vuodesta 1840 ollut torppari Matti Nummikosken vaimo Serafia Juhontytär (s. 1809), joka oli lähtenyt kotitorpastaan Nummijärveltä jo 1830-luvun alussa miehensä saatua lukuisia tuomioita, mm. pitkän vankeustuomion varkauksista ja lyötyään isäänsä kirveellä. Vankilasta vapauduttuaan Matti Nummikoski oli hankkinut torppaansa "hushållerskaksi" talollisen tyttären Stiina Liisa Kuuselan Karvialta. Kun Ilmajoen kirkkoherra Carl Rudolf Forsmanille oli tullut epäilys, että nämä pariskunnat saattavat harrastaa luvatonta avioliiton ulkopuolista kanssakäymistä (oloflig beblandelse), pani hän nimismies Gustaf Taxellin selvittämään asiaa Ilmajoen syyskäräjillä 1854. Epäilykseen saattoi antaa pontta Serafian ja Stiina Liisan lukuisat 1830- ja 40-luvulla syntyneet aviottomat lapset. Syyte koski siis epäilyä haureuden harjoittamisesta ja käräjäpaikalla oli läsnä kaikki neljä osapuolta kiistämässä syytteen. Asiaa käsiteltiin vielä seuraavilla talvikäräjilläkin vuonna 1855, mutta syytteet kaatuivat näytön puutteessa.

Iisakki luopui torpastaan 70 vuoden iässä vuonna 1883, jolloin Malakias Malakiaanpoika Koivukorpi eli Perälä (myöh. Metsä-Turja, s. 1857) jatkoi Perälän torpparina. Malakiaan isä Malakias Iisakinpoika (s. 1837), torpanpoika Käyrän Koivukorvesta, oli torpparina Tarkassa ja vuodesta 1895 Mäki-Tarkan isäntä. Malakias lunasti Perälän torppansa lisämaineen (0,0133 manttaalin Perälä) omakseen kauppakirjalla 14.12.1907. Tilan kokonaisala oli 114,5 ha, siitä peltoa n. 9 ha. Perälän palsta ulottui tuolloin idässä yli Hiukkajärven Möykyn rajaan saakka. Perälä eli Metsäturja oli ensimmäinen Paukonkylän torpan lunastus.

Hakala (Haanpää ja Hietikko)

Hakalan torpan alkuvaiheet ennen 1860-lukua ovat epäselviä useiden saman nimisten torppien vuoksi. Turjassakin niitä oli kaksi. Paukonojan ensimmäisen torpparin Heikki Iisakinpoika Paukonojan pojanpoika Juho Jaakko Gabrielinpoika Hakala (s. 1840) lienee ollut ensimmäinen torppari Turjan Hakalassa vaimonsa Susanna Mikintyttären kanssa v. 1864. Jo samana vuonna Käyrän Raippamäen torpparinpoika Juho Hermanni Erkinpoika Raippamäki (1842–1868) muutti Turjan Hakalan torppaan vaimonsa Albertiina Heikintyttären kanssa. Juho Hermanni kuoli keväällä 1868 epidemiaksi nälkävuosien myötä levinneeseen pilkkukuumeeseen samaan aikaan isänsä kanssa. Hakalaan itsellisiksi jääneistä Juho Jaakko ja Susanna Hakalan lapsista kolme kuoli samaan tautiin samana keväänä. Leski Albertiina avioitui tammikuussa 1869 Juonen torpparin Fredrik Antinpoika Kiviluoman (s. 1819 Karvia) kanssa ja he jatkoivat Turjan Hakalan torpassa Paukonkylässä kuolemaansa saakka. Molemmat kuolivat vuonna 1901, Fredrik 82-vuotiaana "vanhuuteen" ja Albertiina 66-vuotiaana keuhkotautiin.

Hakalan torpan alue sai uudet asukkaat läheisestä Käyrän Kivimäen torpasta Kalle (s. 1858) ja Maija Sofia Kivimäen muuttaessa vuonna 1901 kuuden lapsensa kanssa Haanpään mäkituvaksi muuttuneeseen torppaan, entiseen Hakalaan. Maija Sofia tuli tunnetuksi kahvista ennustamisesta, siitä nimi Sakka-Maija.

Haanpään veljekset Jaakko (s. 1884, myöh. Kulmala) ja Eemil (s. 1895) halusivat lunastaa entisen Hakalan torpan maita, josta heillä oli 13.4.1903 ja 10.9.1912 laaditut vuokrakirjat. Heille myönnettiin lupa lunastaa maantien ja Käyrän rajan välinen alue itsenäiseksi tilaksi, ja he sopivat keskenään, miten tämä tila jaetaan. Itse Hakalan vanhan torpan tonttialue jäi Perälän maille, kuten jakokartasta käy ilmi.

Jaakon, joka oli Kuutin Aikalan vävy, lunastusosuus sai nimen Hietikko. Torpan kokonaispinta-ala oli alle kolme hehtaaria, jossa 0,24 hehtaarin peltotilkku. Hietikon palstalla sijaitsee tervahauta (kartassa no 1139). Jaakosta tuli Mäki-Tarkan tilallinen vuonna 1928. Eemil Haanpää lunasti entiseen Hakalan torppaan kuuluneita maita 4,57 hehtaarin verran, siitä peltoa 0,8 hehtaaria.

Kalliomäki (Kivimäki)

Hakalan entiseen torppaan Käyrän Kivimäen torpasta v. 1903 perheineen muuttanut mäkitupalainen Kalle Haanpää lunasti vaimonsa Maria Sofian (Maija) kanssa yhden hehtaarin (0,0002 mtl) Kalliomäki-nimisen vuokra-alueensa 28.7.1920. Kalliomäki lohkaistiin Antti Juhonpoika Salon ja hänen vaimonsa Sofia Matintyttären omistamasta Turjan verotaloon kuuluvasta Ylitalo-nimisestä tilasta.

Kivistö

Ensimmäinen rippikirjasta löytyvä Kivistön torppari Paukonkylässä oli Juho Kustaa Iisakinpoika Lönnqvist (s. 1825). Useissa yhteyksissä Kivistö mainitaan vielä tuolloin mäkitupana. Juho Kustaan veli Malakias oli Tarkan torppari ja myöhemmin Mäki-Tarkan talollinen. Malakiaksen poika Malakias oli Perälän torppari ja myöhemmin Metsä-Turjan tilallinen.

Juho Kustaa perheineen muutti Käyrään itselliseksi v. 1874, jolloin torpan/mäkituvan hallinta siirtyi Heikki Eliaksenpojalle (s. 1836) ja hänen vaimolleen Heta Serafiantyttärelle. He luopuivat Kivistöstä jo v. 1876 Hetan kunnon heikennyttyä keuhkotaudin vuoksi. Hetan veli Gabriel (Kaappo, s. 1848) oli Turjan rajalla Käyrän puolella Lakson torpparina.

Aleksanteri Tanelinpoika (s. 1824) ja Susanna Juhontytär oli seuraava torpparipari. Heiltä torppa siirtyi Isojoelta tulleille Juho Juhonpoika Svartille (s. 1846) ja hänen vaimolleen Albertiina Liisa Iisakintyttärelle v. 1890. Albertiina, joka oli talollisen tytär Alakäyrästä, oli muuttanut Isojoelle Käyrästä v. 1870. 1890-luvun lopussa torpan status muuttui mäkituvaksi ja Albertiinan kuoltua v. 1912 leski ja kolme lasta muuttivat Ala-Knuuttilan Peuralaan. Aikalan torppari Mikko Iisakinpoika (s. 1851) muutti vapautuneeseen Kivistöön mäkitupalaiseksi v. 1912 vaimonsa Vilhelmiinan kanssa, joka asui Mikon kuoltua siellä leskenä noin vuoteen 1920.

Kivistö lohkottiin kahden talollisen, Yrjö Johannes ja Anna Esteri Rintalan sekä Antti ja Sofia Salon osuuksista Turjan taloa.

Ensimmäisen torpparin Juho Kustaa Lönnqvistin pojanpoika Juho Jaakko Kulmala (s. 1889) ja vaimonsa Olga lunastivat 20.4. ja 19.7.1920 tehdyillä kauppakirjoilla itselleen Turjan talo-osuuksista lohkotun entisen Kivistön torpan alueen, josta tuli 0,0014 manttaalin samanniminen (Kivistö 1:60) tila. Tilan pinta-ala oli 6,62 ha, siitä viljelysmaata 0,72 ha. Kulmalat myivät Kivistön 3.4.1926 Frans Albert Venholle (ent. Viitanen, s. 1887 Merikarvia), joka sai tilan haltuunsa 1.5.1926. Kauppahinnan jäätyä pääosin maksamatta Kivistö julistettiin ulosmitattavaksi ja se myytiin julkisella huutokaupalla 29.9.1930 Frans Albert Venhon veljelle Heikki Valfrid Viitaselle Merikarviasta. Frans Albert Venho kuoli v. 1931 ja veljensä Heikki jäi tilaa asumaan vaimonsa Marian (s. 1898) kanssa. Maria (s. Niemelä) oli Aleksanteri Koivuahon ja Elina Saarimäen (pso Jussi Saarimäki) sisar. Kulmalat muuttivat Paukonkylästä Tarkkaan ostettuaan sieltä Takatarkka-nimisen tilan 16.3.1930. Kulmalan perhetaulu on esitetty Käyrä-blogissa kohdassa Laitala 6:6.

Perälän, Paukon ja Kivistön torpat olivat paljolti tämän suvun hallussa.
Kaaviossa neljä ensimmäistä sukupolvea.

Rajamäki

Turjan Rajamäen torpasta löytyy ensimaininta vuodelta 1854, jolloin Liisa Natanaelintyttären (s. 1829) tuli Käyrän Hakalan torpasta leskeksi jäätyään Rajamäen torpan yhteismaalle (allmänning). Hänen sisarensa perhe oli lähellä sijainneen Turjan Rajalan torpparina. Pentilän Katajalan torpan poika Matti Samuelinpoika (s. 1827) tuli Rajamäkeen torpparin tittelillä vuonna 1856. Elettiin katovuosia ja elämä oli niukkaa. Matti Samuelinpoika sai tukea pitäjän köyhäinavusta. Hän kuoli v. 1868, hänen yhdeksästä lapsestansa peräti seitsemän kuoli 1860-luvulla.

Vuonna 1861 talollinen Iisakki Samuelinpoika Rinta-Turja syytti torppari Matti Samuelinpoikaa metsäpalon sytyttämisestä Rintaturjan ulkometsäpalstassa Paukonkylässä. Tuli lähti irti risujen polton yhteydessä. Iisakki luopui myöhemmin kanteestaan. Palossa tuhoutui tuolloin Rintaturjan ulkometsää noin 30 tynnyrinalaa mukana 22 kolottua mäntyä, joista oli laskettu saatavan seitsemän tynnyriä tervaa.

 

Samaan aikaan Matti Samuelinpojan kanssa Rajamäessä asui myös Paukonojan torpan poika Hermanni Heikinpoika (s. 1810), joka oli ensin itsellisenä jossain päin Paukonkylän Rintaturjaa ja pistäytyi sitten Rajamäen torpassakin torpparin vakanssilla. Hän kuoli 1867 tyyfukseen.

Torppa lienee ollut asumaton vuoteen 1880 saakka, jolloin Keturin mäkitupalaiset Valentin (s. 1848) ja Maija Liisa Lähdetniemi ottivat torpan haltuunsa. Vuokrakirja on päivätty 6.5.1880. Viisi vuotta myöhemmin torppaan tuli Isojoelta Svartin torpanpoika Konstantin Aleksanterinpoika (s. 1858) vaimonsa Maria Emilian (s. Möykky 1863) kanssa. Konstantin Rajamäki lähti Amerikkaan v. 1891 ja kuoli siellä 27.11.1894. Maria Emilia avioitui Jaakko Jaakonpoika Rintamaan (s. 1849 Pentilä) kanssa v. 1896. Maria Emilia kuoli v. 1912, mutta Jaakko Rajamäki jatkoi torpassaan senkin jälkeen. Jaakon serkku Nestori oli Rajalakson torpparina.

Turjan vuokra-alueiden lunastamista koskevassa kokouksessa 19.7.1920 Jaakko Rajamäki ilmoitti haluavansa lunastaa vuokra-alueensa. Rajamäen vuokra-alueesta, jossa oli pieniä peltotilkkuja yhteensä 1,07 hehtaaria hajan siellä täällä, ei kuitenkaan katsottu voitavan muodostaa torppana tai mäkitupa-alueena lunastettavaa tilaa. Jaakko Rajamäki hyväksyi asian laidan ja talolliset myönsivät hänelle oikeuden asua edelleen kuten ennenkin. Jaakko Rajamäki asui torpassaan tyttärensä Femmin (s. 1901) kanssa vielä v. 1932 henkikirjan mukaan.

Rantee

MMH uudistusarkisto Turja 1899/1920 (KA)

Ranteen torppa sijaitsi Möykyn ja Turjan mailla, talo- ja kylärajan molemmilla puolilla. Vaikka osa siitä oli Aronkylän Turjaa, rippikirja- ja henkikirjamerkinnät ennen vuotta 1920 löytyvät vain Päntäneen Möykystä.

Elias Kustaanpoika Rantee (s. 1842, Nummikoski) oli ollut Möykyn Ranteen torppari vuodesta 1869. Möykyn torppa oli tyhjentynyt edellisen torpparin Juho Iisakinpojan (s. 1820) ja hänen kolmen lapsensa kuoltua nälkävuosien 1867–68 aikaisiin kulkutauteihin. 

Eliaksen pojat Anselmi (s. 1874) ja Vilhelmi Rantee (s. 1870) olivat tehneet vuokrasopimuksen Ranteen torpasta 29.11.1904 ja he yhdessä lunastivat tämän Turjan puolella olleen 6,8 hehtaarin laajuisen torpanosan vuonna 1920. Siitä muodostettiin 0,0011 manttaalin Rantee -niminen 6,8 ha tila (1:56). Möykyn puoleisen torpan osan lunasti Anselmi Rantee v. 1922.

Turjan alueen koilliskulma on neljän talon risteyspaikka. Mainittujen Turjan ja Möykyn lisäksi siihen rajautuvat Pentilä ja Rahkola. Vilhelm Rantee osti mainitusta Pentilän kulmasta Jaakko Keski-Pentilältä 1,66 hehtaarin metsäpalstan v. 1923 ja pari vuotta myöhemmin hän lunasti Rahkolan puolelta samaa risteysaluetta olleesta entisestä Salosen torpasta noin 7 hehtaarin palstan. Molemmat saivat nimekseen Heinola, josta tulikin hänen käyttämänsä sukunimi.

Paukonkylän taajama Turjan ulkoalueen länsireunassa, Rantee koilliskulmassa, neljän talon risteyksessä.
Turjan länsirajan takana Käyrän torppia. (Kartta MMH 1933)

Kuutin alue

Kuutin ulkopalstan sijainti on nimetty isojaon täydennysjaossa v. 1895 Kaivokeitaan ulkopalstaksi.

Aikala

Aikalan torppa. Maanmittaushallituksen
uudistusarkisto 1898 (KA)

Aikalan torppa Uuronjärven pohjoispuolella oli ainut Kuutin talon torppa Päntäneellä. Aikalan ensimmäisen torpparipestin solmi vuonna 1819 Samuel Juhonpoika, joka oli syntynyt Karvialla 1773. Hän kuoli vuonna 1836, jolloin talossa renkinä ollut vävy Antti Gabrielinpoika (s. 1799 Kankaanpää) otti torpan haltuunsa vaimonsa Hedvig Samuelintyttären kanssa. Haltuunotto ei käynyt ilman käräjöintiä, tässä yhteenveto asian tiimoilta käydystä käräjöinnistä Ilmajoen käräjäkunnan istunnosta 4.12.1839 (varsinaisten asioiden pöytäkirjat §511):

Koska leski ei katsonut pystyvänsä torppaansa hoitamaan, torppa siirrettiin vävylle 28. toukokuuta 1836 tehdyllä sopimuksella, jonka mukaan uusi torppari sitoutui torppaa vastaan antamaan huoneen ja hoidon sitten kun leski ei siihen enää itse pysty sekä vuosittain kaksi tynnyriä ruista, yhden tynnyrin ohraa ja pieksuparin. Sopimuksen todistajia olivat Samuel Käyrä ja Matti Pentilä.

Talvikäräjillä 4. joulukuuta 1839 leski esitti asiamiehen välityksellä haasteen torppari Antti Gabrielinpoikaa vastaan, koska jo neljäs syytinkivuosi oli meneillään, mutta viljat ja pieksut olivat edelleen saamatta. Vävytorppari Antti Gabrielinpoika myönsi asian, mutta kertoi tehneensä (Kuutin) talon omistajan kanssa uuden sopimuksen torpastaan 6. marraskuuta 1837, joten hän katsoi lesken kanssa tehdyn sopimuksen rauenneen. Oikeuden päätöksellä torppari Antti Gabrielinpoika velvoitettiin korvaamaan leski Kaisa Iisakintytär Aikalalle saamatta jääneet viljat ja pieksut kolmelta aiemmalta ja kuluvalta vuodelta maksamalla hänelle heti yhteensä 158 riikintaaleria ja 32 killinkiä seteleinä ja korvaamaan kantajan käräjäkulut. Rukiin ja ohran hinta oli 14 ja 11 killinkiä tynnyriltä, pieksuparin 3½ killinkiä.

Samuel Juhonpoika Aikala, Aikalan torppari 1819–, s. 22.10.1773 Ikaalinen (Karvia), k. 29.3.1836 

Puoliso: ∞ 1800 Kaisa Iisakintytär Nummikoski, s. 2.10.1779, k. 12.11.1854.

Lapsia, mm:

Hedvig Samuelintytär Aikala, s. 1805. k. 14.3.1844. Puoliso: Antti Gabrielinpoika Lohikoski, Aikalan torppari 1836-, s. 2.6.1799 Kankaanpää, k. 22.6.1885.

Uusi torppari Juho Heikki Samuelinpoika (s. 1842) tuli Aikalaan v. 1872. Hän luopui torpasta terveysongelmien vuoksi v. 1881 ja jäi Aikalaan asumaan itsellisenä.

Juho Heikki Samuelinpoika Aikala, Aikalan torppari 1872-1881, s. 28.5.1842, k. 3.11.1886.

Puoliso: ∞ 1868 Vilhelmiina Juhontytär Nahkaluoma, s. 8.7.1845, k. 5.10.1929.

Lapsia, mm.

Jaakko Virtanen, e. Aikala, Järvitarkan tilallinen, s. 30.4.1887, k. 1958. Puoliso: Aliina Antintytär Myllykoski, s. 4.4.1893.

Lapsia, mm.

1. Arvo Jaakko Virtanen, s. 18.1.1919, k. 2019. Tarkan tilallinen. Puoliso: Valma Kulmala, s. 2.3.1918.

2. Vilma Maria Törmä, s. 21.12.1916, k. 30.1.2017. Puoliso: ∞ 3.11.1946 Urho Törmä, s. 22.6.1912. Käyrän tilallinen.

Seuraava vuokrasopimus allekirjoitettiin 20.11.1881 Juho Jaakonpojan (s. 1857) kanssa, joka avioitui Vilhelmiina Juhontyttären (s. 1857 Möykky, Isojoki) kanssa v. 1883. Juho Jaakonpoika oli Turjan Palomäen torpparin Iisakki Jaakonpojan veli.

Amerikasta palanneet Taavetti Esaianpoika Uuro (s. 1841) ja vaimonsa Albertiina asuttivat Aikalan torppaa vuodesta 1897 ennen isännyyttään Uurossa v. 1903. Heistä lisää Uuro-blogissa. Vuonna 1899 Aikala sai toisenkin torpparin Mikko Iisakinpoika Perämäestä (s. 1851), joka asui Aikalassa vuoteen 1911, jolloin muutti Turjan Kivistöön mäkitupalaiseksi. Vuosina 1899-1903 Aikalassa oli siis kaksi torpparia.

Aikalan torpasta laadittiin jo 18.4.1910 kauppakirja, jonka mukaan Mäki-Pentilän talollinen Artturi Asukas osti Aikalan torpan. Kauppaehdot lienevät kuitenkin jääneen toteutumatta, koska myyjä Mikko Iisakinpoika peri kauppahinnan loppuosaa vuoden 1911 talvikäräjillä.

Aikala sai uuden torpparin v. 1911 ja lopulta isännän Juho Taavetinpoika Harjusta, jonka vaimo Hulda Maria oli Malakias Metsä-Turjan tytär. He ostivat Nikolai Matinpoika ja Jeremias Kaaprielinpoika Latva-Kuutilta ja jälkimmäisen vaimolta Vilhelmiina Matintyttäreltä heidän omistamastaan Latvakuutti-nimisestä tilasta Aikalan torpan, pellot, niityt ja näiden viereistä metsämaata lohkaistavaksi Järviharju-nimiseksi tilaksi 23.12.1912. Voimassa oleva vuokrasopimus marraskuulta 1881 kuoletettiin samalla.

Harjankylän alue

Harjankylän ulkoalueet olivat pääosin asumattomia Karijoen ja Isojoen rajalla sijaitsevaa Rajamäenkylän seutua lukuun ottamatta. Siellä oli Laturin talon torppa nimeltä Rajamäki ja Kohlun talon puolella rajaa sijainnut Pullin torppa. Torppien vieressä oli Uuron talolle kuuluva ulkoalue, jota kutsuttiin isonjaon täydennyskartan seliteosassa Pajuluoman niittypalstaksi, mutta lohkomiskartassa v. 1914 Pirunloukoksi.

Rajamäenkylä ja siellä sijaitseva Uuron "eksklaavi" kunta- ja tilarajalinjojen seassa. Kartan yläreunassa näkyy myös Tarkan tilan ulkometsäpalsta 12:5. (Kartta MMH 1933)

Laturin torppa Rajamäki

Rajamäen ensimmäinen torpparipari oli Matti Juhonpoika Rajamäki (ent. Ohmeroluoma eli Selin, s. 1819) ja Serafia Juhontytär 1850-luvulta 1860-luvun loppuun, jonka jälkeen heidän statuksensa Rajamäessä oli itsellinen. Ilmajoen syyskäräjillä 1859 oli asialistalla Laturin talollisen Matti Gabrielinpojan ja torppari Matti Juhonpoika Rajamäen torpan taksvärkkiä koskeva kiista, joka peruuntui asianomaisten sovittua riitansa. Hermanni Matinpoika Turja otti torpan haltuunsa v. 1881 muuttaessaan perheensä kanssa Kariluomasta. Hänen esi-isissään oli kolmessa polvessa Turjan torppari. Hermanni kuoli keuhkotautiin 4.3.1906. Lapsista nuorin, tytär Eliina (s. 1885), avioitui v. 1907 Aleksanteri Vuoren kanssa ja jatkoi torpan pitoa äitinsä ja veljensä kanssa. Aleksanteri Vuoren veli Matti oli Kohlun naapuritorpan Pullin vävy. Vuoren veljekset omistivat myös Rajamäenkylän Uurolle kuuluvaa "Pirunloukon" ulkopalstaa (kuva yllä). Pirunloukon alue oli Vuoren perheen vuokra-alue vuoteen 1919, jolloin he lunastivat sen Kalle ja Eliina Uurolta.

Oskari Alfred Rajamäki lunasti torpan maineen kuvernöörin päätöksellä 19.9.1916 (0,0090 mtl Rajamäki). Talossa asui leski Maria ja Oskarin sisar Auroora. Aleksanteri ja Eliina Vuori muuttivat Karijoen Alakylästä hankkimalleen tilalle noin v. 1919.

Hermanni Matinpoika Rajamäki e. Turja, Mäenpää, Yli-Laturin torppari, s. 28.2.1846, k. 4.3.1906, Mäenpään torppari Keturissa, Rajamäen torppari Harjankylän Laturissa

1. puoliso: ∞ 1867 tal. tr. Albertiina Samuelintytär Keturi, s. 23.3.1845, k. 22.3.1868.

Lapsi: Juho Jaakko Mäenpää, s. 4.5.1867.

2. puoliso: ∞ 31.8.1872 Maria Liisa Jaakontytär Hietala, s. 17.12.1847, k. 18.4.1939 

Lapset:

1. Oskari Alfred Rajamäki, s. 30.4.1874 Karijoki.

2. Aurora Maria Rajamäki, s. 19.6.1879 Karijoki.

3. Eliina Justiina Vuori o.s. Rajamäki, s. 23.4.1885, k. 1966 Karijoki. Puoliso: ∞ 6.12.1907 Aleksanteri Vuori, s. 10.9.1886 Isojoki, k. 27.7.1955 Karijoki

Laturin palstan luoteiskulmaan Karijoen rajalle Pentilän ulkometsää vasten muodostettiin vuonna 1914 Uusikoivulan palstatila. Tilan perusti Kaarlelassa torpparina ollut Jaakko Albertiinanpoika Koivula (1855-1924) vaimonsa Kaisan kanssa. Tilalla ei liene ollut asutusta heidän jälkeensä.

Kohlun torppa Pulli

Kohlun taloon vuodesta 1838 kuuluneen Pullin torpan perustaja oli Heikki Simonpoika (s. 1800 Siikainen), joka Isojoen ja Karijoen kautta tuli Kohluun. Avioituessaan v. 1820 Maria Erkintytär Iso-Filppulan kanssa Heikki oli Isojoella torpparina. Aviopari muutti sieltä Karijoelle lampuodiksi ja edelleen Rajamäenkylään v. 1838. Mukana kulki v. 1825 syntynyt tytär Maria Heikintytär, joka avioitui Käyrän Pajuluoman torpan pojan Matti Kaarlenpojan (s. 1820) kanssa v. 1844. 

Heikki Simonpojan kuoltua 17.7.1859 torpan hallinta säilyi leski Maria Erkintyttärellä 29.5.1859 tehdyn keskinäisen testamentin nojalla. Vasta Maria Erkintyttären kuoltua v. 1877 torpan hallinta siirtyi seuraavalla polvelle, Maria Heikintyttärelle ja vävy Matti Kaarlenpojalle. Heidän tyttärensä Anna Maria Matintytär Pulli (s. 1847) oli avioitunut vuonna 1873 Akseli Antinpoika Kläpin (s. 1852 Karijoki) kanssa ja he jatkoivat Pullin torpan hallintaa Matti Kaarlenpojan kuoltua v. 1883.

Torpan hoito jatkui edelleen tyttären ja vävyn tuella Aleksandra Akselintyttären avioiduttua v. 1906 Matti Vihtori Vuoren kanssa. Vuoret asuivat itsellisinä torpan mailla, kunnes ostivat Kohlusta 0,0287 manttaalin Kangas-Vuori-nimisen tilan v. 1916. Tilakauppa lienee ollut samalla Pullin torpan lunastus, jonka "loppuunmyynti" tapahtui v. 1918 (viereinen ilmoitus). Pullin torppa oli koko elinkaarensa ajan saman suvun hallussa. Alla esiteltynä neljä sukupolvea:

Heikki Simonpoika, Pullin torppari Kohlussa 1838-, s. 16.3.1800 Siikainen, k. 17.7.1859. Puoliso: ∞ 3.10.1820 Isojoki Maria Erkintytär Iso-Filppula, s. 18.11.1793 Isojoki, k. 29.11.1877.

Lapsia, mm.

Maria Heikintytär Pulli, s. 7.1.1825 Karijoki, k. 24.7.1908. Puoliso: ∞ 27.12.1844 Matti Kaarlenpoika Käyrä, Pajuluoma, Pullin vävytorppari, s. 9.2.1820, k. 11.1.1883.

Lapsia, mm.

Anna Maria Matintytär Pulli, s. 29.11.1847. Puoliso: ∞ 1873 Akseli Antinpoika Kläppi, Pullin vävytorppari Kohlussa 1873-, s. 29.9.1852 Karijoki.

Lapsia, mm.

Aleksandra Maria Akselintytär Pulli, s. 24.2.1878, k. 9.3.1953.

Puoliso: ∞ 30.12.1906 Matti Vihtori Vuori e. Rosenberg, Kangas-Vuoren talollinen Kohlussa, s. 5.6.1884 Isojoki, k. 22.1.1966.

Kohlun perintötalo oli jaettu vuonna 1848 kahteen osaan, mutta ulkometsät jätettiin tuolloin vielä yhteiseksi. Vuosina 1907-09 suoritettiin Kohlun talon halkominen. Tässä jaossa Kohlun ulkometsäpalstakin jaettiin 12 osaan. Alla oleva karttapohja on viimeksi mainitun jaon aikainen. Kartta on käännetty pohjoisnuolen suuntaan helpottamaan vertailua edelliseen ja siihen on merkitty Laturin ja Kohlun torppien sijainnit.

Pohjakarttana Harjankylän Kohlun halkomiskartta 1909 (Maanmittaushallituksen uudistusarkisto, KA)

Lähdeaineisto:

Kansallisarkisto:

o   Etelä-Pohjanmaan tuomiokunta, Ilmajoen käräjäkunta varsinaisten ja ilmoitusasiain pöytäkirjat

o   Korsholman eteläinen tuomiokunta, Ilmajoen käräjäkunta varsinaisten ja ilmoitusasiain pöytäkirjat

o   Ilmajoen tuomiokunta, Ilmajoen käräjäkunta varsinaisten ja ilmoitusasiain pöytäkirjat

o   Ilmajoen tuomiokunta, Kauhajoen käräjäkunta varsinaisten ja ilmoitusasiain pöytäkirjat

o   Kauhajoen tuomiokunta, Kauhajoen käräjäkunta varsinaisten ja ilmoitusasiain pöytäkirjat

o   Maanmittaushallitus, uudistuskartat

o   Korkeimman hallinto-oikeuden kartat ja piirustukset (kokoelma)

o   Vaasan lääninhallituksen ja lääninkanslian arkisto

o   Vaasan läänin henkikirjat (KA ja digitaaliarkisto)

Digi.kansalliskirjasto.fi

Kauhajoen ja lähiseurakuntien rippikirjat (SSHY)

Raimo Ketolan henkilötietokanta www.raketola.fi/

Lisäksi tekstin yhteydessä erikseen mainitut lähteet.