Päntäneen varhaisvaiheita

Esa Tuuri

Ensimmäiset ihmiset, jotka samoilivat ja ehkä asuivatkin Päntäneellä, ovat olleet neandertalilaisia, sillä jääkauden loppuvaiheilla runsaat 100 000 vuotta sitten oli noin 12 000 vuoden jäätön kausi, jolloin alueellamme oli jo asutusta. Tästä on löytynyt jäänteitä Pyhävuoren Susiluolasta. Eikä varmasti tämä ollut ainut asuinpaikka, ja sen lisäksi elinkeinot metsästys ja kalastus vaativat suuria alueita missä liikuttiin riistan perässä. On arvioitu, että tähän aikaan keskilämpötila oli noin neljä astetta nykyistä korkeampi.

Mutta sitten tuli uusi jääkausivaihe, ja sen loputtua vihdoinkin maasto on muovautunut uudestaan. Jään alla olleet sulamisvesivirrat muodostivat hiekkaharjuja, ja merenpohjaan tuli savikerrostumia sulamisvesissä olleen hienomman maa-aineksen laskeutuessa jääjärven ja sittemmin meren pohjaan. Noin 10 000 vuotta sitten häipyi mannerjää kokonaan. Ensin oli koko kylä veden alla, ainoastaan yksi saari oli lähettyvillä nimittäin Lauhavuori. Siellä voidaan todeta, että meri oli tähän aikaan 203 m korkeudella.

Pikkuhiljaa maan kohotessa merenranta alkoi väistyä maannousemisen takia ja kohta Päntäne oli jo osittain kuivaa maata. Silloin astui areenalle kivikauden mies, noin 8500 v sitten. Tähän aikaan oli Päntäneenjoen ja Uuronluoman laaksot vielä merenlahtia. Kivikautisia jäänteitä on löytynyt Keturinmäestä, Karhukankaalta, Aikalajärven ympäristöstä ja Tarkasta. Jääkauden jälkeistä metsästäjä-keräilijä-kivikautta tähän aikaan. Asumukset saattoivat olla mm. kupumaisia risumajoja tai kotia. Monet suot kuten Kaivoneva ja Mustaisneva eivät vielä olleet alkaneet soistua vaan olivat matalia järviä, ilmeisesti kalaisia.

Seuraavan 4000 vuoden ajalta emme tiedä varmasti oliko alueella asukkaita, ehkä vain erämiehiä, jotka voivat samoilla pitkiäkin matkoja. Noin 4500 vuotta sitten alkaa uusi vaihe, jolta on löytynyt esineistöä. Mutta taas seuraa kausi, josta ei varmuudella voi sanoa onko alueella ollut kiinteää asutusta. Joka tapauksessa alue on ollut erämaana, siis metsästysmaana, mutta missä asuivat eränkävijät, vai liikkuivatko he perhekuntineen isommalla alueella. Voimme vain arvailla.

Seuraava vihje ketä alueella on liikkunut, tulee paikannimistä. Monet Etelä-Pohjanmaan paikannimet ovat muinaisgermaanisia. Kantasuomalaisten arvioidaan tulleen alueelle joskus vuosien 600–800 tienoilla, ja silloin he asuttivat omia yhteisöjään muinaisgermaania puhuneiden lomassa. Kuten tunnettua suomen kieli tuli vähitellen vallitsevaksi, mutta monet paikannimet ovat säilyneet niin että niiden merkitystä ei voi tulkita muuten kuin muinaisgermaanin pohjalta. 

Ensimmäinen kirjallinen merkintä lähialueelta on vuodelta 1303, ja tähän aikaan oli mm. Päntäne ja ympäröivä erämaa-alue hämäläisten ja rannikolle muuttaneen ruotsinkielisen väestön riidan alaisena, ja kuninkaalta pyydettiin sovittelua. Päntäneen kalaisa joki ja lehtomainen jokilaakso on ollut metsästäjille kiinnostava, ja alueelle on varmastikin syntynyt eräsijoja. Näistä ei kuitenkaan ole kirjallista tietoa. Vähän osviittaa antaa, että kylän kuudesta kantatalosta viidellä on nimikaima Ikaalisissa tai lähitienoilla. Varmaa tietoa on, että ikaalislaisilla oli eräsija ainakin Isojoen Vesijärvellä. Siis tämän perusteella voisimme ajatella, että alue oli satakuntalaisten erämaata.

Pikkuhiljaa alkaa kiinteän asutuksen vaihe 1500-luvun loppupuolella. Uudistilan raivaus oli monivuotinen urakka, mutta varsin pian halusivat verottajat (varsinkin kirkkoherra) osansa, ja näin tulivat raivaajat merkityiksi asiakirjoihin. Ensimmäiset varmistetut kyläläiset löytyvät vuoden 1571 veroluettelosta. He maksoivat kymmenysveroa vuoden 1570 sadosta. He olivat Klemetti Yrjänänpoika, Lauri Tuomaanpoika ja Olli Klemetinpoika.

Päntäne esiintyy omana kylänä veroluetteloissa ensi kertaa vuonna 1579. Tämän jälkeen kylä kasvoi nopeasti ja verotalojen luku lähenteli viittätoista. Mutta 1600-luvun alussa kulkutautiepidemioiden ja katovuosien seurauksena laski talojen luku neljään. Vähitellen talojen lukumäärä vakiintui kuuteen, joita kutsun kylän kantataloiksi, ja ne ovat Kaarlela, Keturi, Rahko, Halko, Nirva ja Kyyny.

Vasta 1600-luvun loppupuolella rupesi talojen lukumäärä kasvamaan, nousten kolmeentoista jo 1700-luvun alussa. Uudet talot olivat Uuro, Tarkka, Talvitie, Pentilä, Käyrä, Puska ja Möykky. Tämän jälkeen kylä kasvoi lähinnä kantataloja jakamalla ja torppia perustamalla.