Kotitarvemyllystä saha- ja sähkölaitokseen

Kotitarvemyllystä saha- ja sähkölaitokseen

Olli Tuuri

Matti Käyrän (oik.) sahalaitos v. 1900. Vasemmalla 4-teräinen raamisaha.  (kuvan om. Markku Rahkola)

Kauhajoen nimismies Karl Nathanael Gyllenbögel oli pikkutarkka mies. Sen sai Kauhajoella moni kokea vielä Gyllenbögelin sieltä lähdettyäkin. Myös Matti Käyräkoski (kuvassa oikealla) joutui asioimaan hänen kanssaan saatuaan haasteen talvikäräjille huhtikuussa 1893. Ote käräjäpöytäkirjasta:

”Kruununnimismies Kaarle Gyllenbögel, joka virkansa puolesta oli alempana mainitussa tarkoituksessa haastattanut näihin käräjiin Kauhajoen pitäjän Päntäneen kylästä kotoisin olevan Talollisen Matti Aapelinpoika Käyrän, tuli esille ja vaati laillista edesvastausta Matti Käyrälle siitä että tämä ...kaksi vuotta takaperin lupaa hakematta oli rakennuttanut maallensa Käyränkosken koskeen sanotussa kylässä sahamyllyn ja siitä ilmoittamatta käyttänyt myllyä rahtiakin vastaan.”

Matti Käyrä ei ilmestynyt talvikäräjille, joten asian käsittely lykättiin saman vuoden syyskäräjille. Silloin hänellä oli asiamiehenä nuorempi veljensä Jaakko Maunu Pentilä, joka oli Ilmajoen Iso-Jouppilan vävy ja maakauppias.

• Gyllenbögel toimi Kauhajoella nimismiehenä kymmenkunta vuotta. Hän siirtyi 1894 Mustasaaren ja Koivulahden nimismieheksi, jossa virassa hän vielä muisti mm. kauhajokisen kauppiaan Erik Ollonqvistin. Ollonqvist kuului passiivisen vastarinnan kannattajiin mm. asevelvollisuuslain toimeenpanossa. Vaasassa opiskelleena ja asuneena Erik Ollonqvist piti yhteyttä sikäläisiin vastarintamiehiin ja joutui Kauhajoella venäläismielisen poliisin eritystarkkailuun (Liisa Ruismäki: Ollonqvistin porvaristalon historiaa, Kauhajoki-Seura ry). 

Matti Käyrä, jota ennen ei ole rikoksesta rangaistu, tuomittiin vetämään sakkoa valtaväylän sulkevan vesilaitoksen luvattomasta rakentamisesta 50 markkaa ja elinkeinon luvattomasta harjoittamisesta 30 markkaa, jotka sakot jaetaan kolmia kruunun, kihlakunnan ja syyttäjä Gyllenbögelin välillä. Hän oli rakennuttanut Käyränkoskeen vesivoimalla toimivan saha- ja myllylaitoksen syksyllä 1891, mutta ei ollut hakenut kruununvoudilta asianmukaista lupaa ennen laitoksen kaupallista käyttöönottoa. Käräjäpöytäkirjan mukaan tuolla paikalla oli jo aiemmin ollut vaatimaton kotitarvemylly, mutta sahan oli Matti itse rakentanut, tosin vanhaa sulkulaitosta käyttäen. Saha oli käyttökelpoinen yleensä vain kevättulvien aikaan. Tuohon aikaan Kauhajoella oli viisi muuta teollisuuslaitoksena verotettua sahamyllyä, yksi niistä oli Matin serkulla Aapeli Toivakalla Harjankylässä. Käyrän sahan ominaisuuksista löytyy tietoa Osmo Rinta-Tassin toimittamasta kirjasta Kyröön Joki - Meirän joki:

Sahan raami oli neliteräinen. Kaksi vaakatasoista telaa veti tukkia teriin. Tuppeen sahatuista lankuista ja laudoista sahattiin sirkkelissä kantit rimoiksi.

Kartta Käyrän saha-alueesta 1893 (KA, Vaasa)

Lupa-asiat hoidettiin kuntoon vielä vuoden 1893 kuluessa tarkastajana toimivan piiri-insinööri von Willebrandin kiireistä huolimatta. Ohessa hänen allekirjoittamansa karttapiirros myllyalueesta (VMA). Se liittyy 9.11.1893 tehtyyn toimituskirjaan, josta ilmenee, että yläjuoksulla oli 400 metrin päässä Iisakki Käyrän omistama kotitarvemylly yhdellä kiviparilla ja lähin alajuoksulla sijaitseva vesilaitos oli Johan Frösénin omistama Uittimen kosken kotitarvemylly 1½ kilometrin päässä. Käytännön katselmuksen maastossa teki Vaasan piirin apulaisinsinööri Konrad Nordvall.

Vuonna 1891 rakennetussa joensuuntaisessa sahalaitoksessa (s) oli 2-teräinen raamisaha, mutta vuosikymmenen loppupuolella siinä oli ylläolevan kuvan mukainen 4-teräinen raami. Korkeampi myllyrakennus (m) on joen suuntaan nähden poikittain, luvan mukaisesti samaan turbiiniin kytkettiin myös kattopärekone ja ryynilaitos. 1890-luvulla tuli lisävoimanlähteeksi 8 hevosvoiman höyrykone.

Teollisuushallituksen tilastotiedon mukaan vuonna 1899 Käyränkosken höyrysaha ja jauhomylly sahasi 3500 tukkia, lankkuja ja lautoja valmistui yhteensä 588 kuutiometriä. Viljaa jauhettiin 510 hehtolitraa.

Myllyyn liittyy myös ikävä tapahtuma. Tuomas ja Sandra Maria Rahkolan esikoinen, nelivuotias Toivo Tuomas (kuva alla) hukkui myllyn altaaseen keväällä 1906. Kun sahan ja myllyn toiminta oli jo hiipunut, kirjoitti Aune Rahkola, hukkuneen Toivo Tuomaan sisar, myllystä ja hukkuneesta veljestään näin:

***

Toivo Rahkola ja enonsa Vilho Käyräkoski 1905 

Lähes sata vuotta ajassa taaksepäin sinut siihen kosken kupeeseen rakennettiin. Suurella määrätietoisella tarkkuudella suunniteltiin. Tuntuu aivan kuin näkisin noita rakentajia silmieni edessä. Heitä, vetreitä miehiä ja ehkä apuna reippaita miehenalkuja – poikasia. Hevosten vetäminä he ne jättiläissuuret kivet myllyn paikaksi valitsemalleen niemekkeelle siirtelivät. Perustaksi ne taitavasti muotoilivat. Varmasti he siinä työnsä lomassa silloin tällöin piippunsakin virittivät. Poskessaan mälliä mutustelivat. Näin silloin kuului elämään. Vikkelästi siinä kirves heilui ja hirret seinäksi liittyivät. Ei tarvittu nimellisesti suuria teknikoita, mutta hyvin vain osattiin, kaavailtiin ja rakennettiin. 

Kun sitten ulkonaiset puitteet oli valmiina, tuli tärkeä toimitus, että kokonaisuus syntyi. Tilattiin kaupungin tehtailta suuria moottoreita ja koneita. Turbiineja ja isoja jauhinkiviä. Remmiä jos jonkin kokoista. Kuka tietää mitä kaikkea. Olihan alunperin suunnitteilla sahalaitoskin ja myöhemmin kylän sähköistäminen. Voimakas oli antisi kun elit korkeinta aikaasi. Olit myös työnantajana terveille miehille. Sinne sinun syrjääsi kokoontui kylän miehiä illanistujaisiin. Siellä myllykamarissa, joka ei ollut suuren suuri, tarinoitiin päivän tapahtumia. Myllärikin lopetti illalla jauhatuksen ja alkoi valvoa sähkökoneita. Olit vuosia ja vuosikymmeniä kylän keskeinen laitos. Hyvin isäntäsi sinut huoltivat. 

Suupohjan
Kaiku 15.5.1906

Yhteyteesi liittyy surullinen tarinakin. Raskas menetys. Pieni poika, nelivuotias, yhden isäntäsi esikoinen, tuli sinua katselemaan, näkemään. Ihmetellen kuunteli ja kummasteli. Juoksi paikkaan, joka ei ollut turvallinen. Jota ei lapsi aavistanut. Niinpä hän vajosi alas suureen altaaseen, vesi ja virta vei. Tuli hätää ja surua. Elämä pysähtyi. Myllynkin ääni vaikeni pitkäksi aikaa. Kunnes taasen yritettiin jatkaa. Ihmiset tarvitsivat leipää ja puuroa, tarvitsivat jauhoja. Mylly pyöri, mutta sen ääni oli surullinen ja mylläri alakuloinen.

Aika vierii, vuodet kuluvat. Ihmiset vaihtuvat. Isäntäsikin vuoron perään siirtyivät yli sillattoman virran. Sinä myllyvanhus olet raunioitunut. Kyyhötät kalman kalpeana ja unohdettuna. Ei kuulu äänesi. Olet kasa harmaata lahoa puuta. Olet kuollut.

***

Sahamyllyn kanssa oli muitakin vastoinkäymisiä. Vaasa-lehdessä oli viereinen uutinen Päntäneen kylässä Käyrän koskessa sijaitsevasta Matti Käyrän omistamasta jauhomyllystä, joka paloi poroksi 25.1.1908. Mylly oli vakuuttamaton ja vahingot suuret. Läheinen talokin on ollut vaarassa. Saman päivän Ilkka-lehden mukaan tuli sai alkunsa siten, että kivet tyhjänä jauhaessaan olivat kuumentaneet ja sytyttäneet jyvälaarin, josta tuli levisi lattiaan.

Sähkövaloa  Päntäneelle

Matti Käyräkoski siirsi myllykiinteistön omistuksen kolmelle lapselleen 22.2.1920, tässä kauppakirjan teksti:

Täten myyn minä allekirjoittanut omistamani Käyrän koskessa sijaitsevan mylly- ja sahalaitoksen kalustoineen sekä kaiken vesioikeuteni sanottuun koskeen ynnä myllytontiksi Myllyniemi nimisestä Rn:o 6:16 merkitystä palstatilasta sen maa-alueen mikä on joen pohjoispuolella pojilleni Eemeli ja Vilho Käyrä-Koskelle ja vävylleni lautamies Tuomas Rahkolalle välillämme sovitulla 25 500 Suomen markan kauppahinnalla, josta ostajat kukin antavat 8 500 markan velkakirjan, joten siis kauppahinta tässä maksetuksi kuitataan.
Muutoin on sovittu kaupassa:
1) että ostajat saavat myllylaitoksen nyt heti haltuunsa.
2) että ostajain tahi heidän oikeutensa omistajain velvollisuutena on tuossa myllylaitoksessa minulle vuosittain sahata sata (100) sahapölkkyä ja jauhattaa viisikymmentä (50) hehtolitraa viljaa sekä höylätä viisi (5) syltä kattopäreitä, ilman maksua, niin kauan kuin minä elän,
3) että myllytontilla oleva vanha tallirakennus ja myllykamarissa oleva pieni lämmityskamiina jäävät pois kaupasta minun käytettävikseni.

Kauhajoella helmikuun 22 päivänä 1920
Matti Käyrä-Koski

Tähän tyydymme. Päivä kuin yllä.
Eemil Käyräkoski   Tuomas Rahkola   Vilho Käyräkoski

Turbiinitilaus 1920 (Markku Rahkolan arkisto)

Myllyn yhteyteen oli jo tuolloin alettu rakentaa sähkölaitosta, josta osa Päntäneen kylää sai sähkövalon vuodesta 1921 lähtien. Talollinen Juho Kullas haki kesällä 1920 lupaa omalle vesikäyttöiselle Päntäneenjoen Kullaanvirtaan rakennettavalle laitokselle, joka jakoi sähköä omalla alueellaan Nirvan, Kyynyn ja Halkolan taloihin. 16.2.1920 päivätty, Tuomas Rahkolalle osoitettu Tampereen Pellava- ja Rauta-Teollisuus Osake-Yhtiön vesiturbiinilaitteistoa koskeva tilausvahvistus (kuva yllä) kertoo hankkeesta. Sähkögeneraattorina tuli toimimaan 220 voltin A.E.G tasavirtakone, jonka asennuksesta vastasi sähköteknikko L. Jutila.

Kahden padon suunnitelma 1920 (KA, Vaasa)

Matti Käyräkosken poika Eemil Käyräkoski ja vävy Tuomas Rahkola lähettivät anomuksen 4.2.1920 Vaasan läänin maaherralle vesimyllylaitoksen rakentamiseksi Käyräkoski nimiseen putoukseen. Vilho Käyräkosken nimeä ei asiakirjoissa enää näy. Anomuksen käsittely oli monivaiheinen, lausunnot piti hankkia mm. tie- ja vesirakennusten ylihallitukselta, metsähallitukselta ja kalastushallitukselta. Katselmuskokousta 26.5.1920 Käyräkosken talossa johti piiri-insinööri Hj. Sourander. Pato oli tarkoitus rakentaa noin 30 metriä aiempaa ylemmäksi (piirros c-d), mutta pitää mylly entisellä paikallaan. Lupakäsittely kesti kaksi vuotta, myönteinen päätös tuli 4.2.1922. Lupahakemus koski myös toista vesilaitosta (piirroksen alamylly), joka tulisi sijaitsemaan 200 metriä vanhan myllyn alapuolella niemen oikaisevassa kanavassa. Se jäi rakentamatta. Lupa molempiin patorakennelmiin myönnettiin, yläpadon sijainti päätöslausunnossa on ehdotettu 40 metriä aiempaa ylemmäksi. Uusi pato rakennettiin kuitenkin noin 100 metriä vanhan myllyn yläpuolelle, ylemmän karttapiirroksen pisteen 6 kohdalle, josta vesi johdettiin putkea pitkin niemen poikki myllylle. Tämän padon kohdalla sijaitsi vuoden 1893 kartassa (von Willebrand) kävelysilta. Se pato oli olemassa vielä 1960-luvulla, sen rakentamisajankohtaa en ole saanut selville. Maanmittausinsinööri Paavo J. Taskisen laatimassa kartassa, joka on laadittu Vilho Käyräkosken kuoleman jälkeen tehtyä uusjakoa varten 1953-54, näkyy niemen poikki kulkeva putki, joka on varustettu tekstillä vanha vedenjohto-oikeus Rno:lle 6:154 (kuva). Kyseinen betonirakenteinen tunneli on edelleen olemassa. Niemen myllynpuoleisessa reunassa oli avoin laari, josta on pääsy putkeen. Sandra Maria Rahkolan kuoleman jälkeen laaditussa perunkirjoituksessa 11.10.1957 mainitaan Myllytontti ja sillä oleva saha- ja myllylaitos, joka on ränsistynyt ja käyttökelvoton. Myllyä on käytetty vielä 1950-luvulla.

Laitoksen rauniot 1960-luvulla, vas. reunassa sementtiputken avolaari

Sähköverkon peruslinja valmistui vuonna 1921, jolloin sähkövalot syttyivät sähkölaitoksen omistajien lisäksi seuraavissa paikoissa (lähde: J. V. Peltosen tilikirjat, Tuomo Tuurin arkisto):

Nikolai Tuurin liittymän kustannuksia
1921 (Tuomo Tuurin arkisto)

• Nikolai Tuuri, 7 lamppua
• Kustaa Lapikisto, 12 lamppua
• Tuomas Mäki-Rahkola, 6 lamppua
• Veera Mäki-Rahkola, 6 lamppua
• Matti Möykky, 5 lamppua
• Jaakko Rahkola, 6 lamppua
• Antti Korhonen, 6 lamppua
• Jaakko Siltanen, 8 lamppua
• Fiia Rahkola, 4 lamppua
• Jaakko Tainio, 2 lamppua
• Päntäneen Osuuskauppa, 12 lamppua
• Seuratalo Pyrintölä, 16 lamppua
• Päntäneen Kansakoulu, 27 lamppua
• Opettaja Leppänen, 2 lamppua
• J V Peltonen, 17 lamppua
• Kunnankirjuri  S A Kamila, 2 lamppua

Talokohtaiset perustamiskustannukset riippuivat etäisyydestä pääverkkoon (paalujen määrä) ja tarvittavasta kuparilangan määrästä, joka laskutettiin kilohinnan mukaan (23:75/kg), kuten vieressä oleva esimerkki Nikolai Tuurin liittymän kustannuksista näyttää. Mittari näyttää maksaneen 290:00.

Käyräkosken sähkölaitoksen linjaverkko ja asiakkaat (29 kpl) vuonna 1930

Laitoksen nimi lupahakemuksessa oli Käyräkosken Mylly- ja Sähkölaitos omistajinaan Matti Käyräkosken pojat Eemil ja Vilho Käyräkoski sekä vävy Tuomas Rahkola. Omistajien rakentama kaksikilometrinen runkojohto kulki sähkölaitokselta Tainion taloon. Kaikki siitä haarautuvat liittymät olivat kuluttajien itse rakentamia. Ne mukaanluettuna verkon pituus oli suurimmillaan 7,5 km. Yllä olevassa kartassa näkyy Käyräkosken laitokselta lähtevä linjaverkko kokonaisuudessaan. Koska kyseessä oli tasavirta, pitkillä matkoilla siirtohäviöt olivat merkittäviä. Sähköä toimitettiinkin vain valaistusta varten, siis yleensä pimeinä vuodenaikoina aamulla klo 5.15 alkaen päivän tuloon ja illalla pimeän tulosta klo 22.15 asti. Runkolinjan osuus Riihimäki-Rahkolasta (Tuomas Rahkolan kotitalo) Tainioon oli tullut maksamaan omistajille 7435 markkaa, minkä summan talletuskoron Rahkolan sähkövaloryhmän valonkäyttäjät sitoutuivat maksamaan laitoksen omistajille. Rahkolan sähkövaloryhmään kuuluivat talot Nikolai Tuurista (Kallio-Rahkola) Seurojentalolle asti ja onpa siellä yksi talo Halkolan puoleltakin (Mäki-Halkola eli Siltanen).

Vuonna 1928 säädettiin uusi laki sähkölaitoksista, joka astui voimaan vuoden 1929 alusta. Suurjännitejohtojen rakentaminen edellytti tämän lain mukaan lupaa Kauppa- ja teollisuusministeriöltä, jonka avuksi siihen tarkoitukseen perustettiin Sähkötarkastuslaitos r.y. Käyräkosken sähkölaitoskin joutui uuden lupakäsittelyn ja tarkastuksen alaiseksi. Tarvittiin myös kirjallinen lupa kaikilta maanomistajilta, joiden maiden kautta sähkölinja kulki. Emil Käyräkoski lähetti asiakirjat ministeriölle 8.12.1930. Tarkastus toteutui vasta 18.9.1934. Laitos todettiin olevan siitä annetun ilmoituksen mukainen. Huomautuksia kuitenkin tuli mm. lahoista pylväistä ja lankojen risteymistä puhelinjohtojen kanssa ja roikkumisesta matalalla katon päällä Päntäneen Osuuskaupan luona. Itse myllyssä johdot kulkivat näkyvillä nuppien varassa ja sulakkeet (joita oli korjattu) olivat puualustalla. Nämä piti korjata määräysten mukaisiksi. Päntäneen sähköosuuskunta, josta linkissä Tuomo Tuurin laatima historiikki, perustettiin 30.12.1934 ja sähkölinjoja alettiin rakentaa seuraavana vuonna. Sähkönjakelu Päntäneellä siirtyi Jyllinkosken Sähkö Oy:lle 1960-luvulla.

Lähdeaineisto:

• Kansallisarkisto (Vaasa ja Helsinki)
• Korkeimman hallinto-oikeuden kartat ja piirustukset (kokoelma)
• Tie- ja vesirakennushallituksen vesistöosaston arkisto
• Kauppa- ja teollisuusministeriön teollisuusosaston arkisto
• Vaasan lääninhallituksen ja lääninkanslian arkisto
• Päntäneen Kyläkirja (toim. Satu Karhu 2003)
• Tekstissä mainitut lähteet