Riku Keski-Rauskan puhe
Kauhajoen päivänä 11.8.2019 Päntäneen seuratalossa
 |
| Riku Keski-Rauska (kuva: Tuomo Tuuri) |
On suuri kunnia olla täällä tänään juhlimassa kanssanne Kauhajoen päivää ja samassa yhteydessä Kauhajoki-Seuran 70-vuotista taivalta. Me kauhajokelaiset saamme olla ylpeitä Kauhajoki-seurasta ja sen aktiiveista, jotka jo vuosikymmenten ajan ovat tehneet työtä kauhajokelaisen kulttuuriperinnön vaalimisen hyväksi.
Erityisen suurta arvoa annan työstänne kotiseututalon pelastamiselle. Se, oli todellinen kulttuuriteko. Näin eritoten pitäjässä, jossa eteläpohjalaista rakennusperinnettä täytyy hakemalla hakea. Näihin päiviin saakka säilyneet riihet, pohjalaistalot ja ladot ansaisevat tulla pelastetuiksi. Etelä-Pohjanmaata ei ole ilman siihen liittyvää historiallista rakennuskantaa.
***
Espoossa asuvana tuntuu joskus siltä, että pohjalainen on parhaimmillaan Pohjanmaan ulkopuolella. Meitä arvostetaan suorapuheisina, luotettavina, ahkerina ja positiivisessa mielessä isänmaallisina ihmisinä. Suoruutemme ja omanarvontunteemme ovat ehkä syynä siihen, että me pohjalaiset olemme parhaimmillamme silloin kun asiat ovat huonoimmillaan. Pohjalaiset ovat aina täyttäneet velvollisuutensa vapautta, isänmaata ja kotiseutuaan kohtaan.
Mutta mihin pohjaan väitteeni siitä, että pohjalainen on parhaimmillaan Pohjanmaan ulkopuolella? Riittänee, kun vastaan, että onhan se helpompaa olla yksin oikeassa Etelä-Suomessa, kuin muiden oikeassa olevien kanssa täällä lakeuksilla.
Lähdettyäni Päntäneeltä olen huomannut, että sanonta: ”Mies voi lähteä Päntälästä, mutta Päntälä ei lähde miehestä” on totta. En tarkoita tällä sitä, että päntäneläisyys merkitsisi erityistä helposti määriteltävää elämäntyyliä tai sisäänrakennettua taipumuksestamme ajaa kaupunkikeskustojen yksisuuntaisia katuja väärään suuntaan. Ei, puhun siitä pysyvästä tunteesta, jonka kotiseutu asujallensa antaa.
Puhutaan mielenmaisemasta – paikan hengestä, joka jättää pysyvän jäljen meihin päntäneläisiin. Olimme sitten kylän nykyisiä tai entisiä asukkaita.
Kotiseutu on se paikka, jossa kaffi on aina hyvää ja nisu tuoretta. Yhtä lailla se on paikka, jonne saapuessaan ihminen kokee vahvan yhteyden menneisyyden ja nykyisyyden välillä.
Ehkä tämä selittääkin sen, että palatessani Päntäneelle, tuntuu kuin olisin kadonnutta aikaa etsimässä. Kulkiessani kylänraitilla haen ehkä enemmän menneisyyttä kuin ihmettelen nykyisyyttä.
Neljäkymmentävuotta sitten Päntäneellä oli enemmän nuorisoa, kylänraitilla huristeli enemmän traktoreita ja kaupoissa oli elämää. Kylässä oli leipomo, kauppoja, pankkipalvelut, posti ja parturi. Lehmät laidunsivat, isännät tekivät AIV-rehua yömyöhälle.
Maatalouden äänet hallitsivat kesäistä maisemaa. Kaikkialta kuului työn ja yrittämisen ääniä.
Kun tänään pysähdyt kylänraitille, mitä kuulet ja kenet näet?
Vanha Päntäne on kadonnut. Ei ole Sepon Kauppaa, josta ennen ostin suffeleita ja kalastustarvikkeita. Ei parturia, jossa pikkupoikana kävin ensimmäistä kertaa hiustenleikkuussa. Ei kahvilaa, josta ostin irtokarkkeja viidellä markalla. Ei pankkia, asiamiespostia eikä Unionin huoltoasemaa, jossa Tainion Oiva hitsasi rikkoutunutta kolmipyörääni ja Mailis myi kakstahtibensaa.
Päntäbaarissa ei enää soi Alma Coganin Tennessee Waltz.
Mutta ei kyse ole vain kadonneiden palveluiden, kauppojen ja karjatilojen kaipuusta. Kyse on myös ihmisistä, joita ei enää ole. Kylän sielun – päntäneläisyyden ytimen – muodostaa viime kädessä sen asukkaat. Nykyiset ja ne, jotka eivät enää ole joukossamme.
**
Kadonneeseen aikaan vievät myös tuoksut. Saapasrasvan ja nahan tuoksu tuovat mieleeni Päntäneen kyläsuutarin ja tämän pienen verstaan. Sahanpurun ja juuri sahatun koivutukin tuoksut vievät Korpi-Kyynyn tappitehtaan ympäristöön.
Antti Tuuri onkin osuvasti todennut, että “Totta on niin kuin sanotaan, että sitä kauan kaipaa mitä nuorena on kokenut.”
***
Huoli pienen maalaispaikkakunnan ja sen yksittäisten kylien elinvoimaisuudesta ei ole uusi. Samaa huolta Päntäneen tulevaisuudesta kannettiin myös 40 vuotta sitten.
Loka-marraskuun taitteessa 1979 vietettiin Lasse Ala-Kokon suurhallin avajaisia. Siis sen saman liikekiinteistön, jossa nykyään toimii Lankatalo Tapion kauppa.
Avajaisiin osallistui myös Toivo Saloranta, joka kylätoiminnankehittämistä sivuavassa tervehdyspuheessaan totesi:
”kaiken pohjana on uskon ja hyvän, rohkean hengen luominen myönteiseksi ihmisten mielissä. Tällaisen täysin suurten liikekeskusten marketteihin verrattavan, useita erikoisosastoja käsittävän tavaratalon rakentamiseen tarvitaan uskoa, rohkeutta, paljon rahaa ja takauksia. Luulen, että mainitsemani kylän elvyttämishenki ja toimet ovat omalta osaltaan rohkaisseet Ala-Kokkoa tähän hankkeeseen.”
Avajaisia pidettiin merkkipäivänä koko Päntäneelle.
Ja totta totisesti kyse oli merkkipäivästä. Kauppakeskuksen avajaisissa vieraili lehtitietojen mukaan lähes 5 000 ihmistä.
Samoihin aikoihin päntäläisiä hemmoteltiin uudella postipalveluautolla, joka tarjosi postimerkkien myynnin, pakettien lähettämisen ohella mahdollisuuden lapsilisien ja eläkkeiden nostamiseen. Palveluauton reitti kulki Päntäneen postin kautta Latva-Käyrään, Törmään, Yli-Pentilään, Järvimäkeen, Metsäturjaan, Tuohiluomaan, Tarkkaan, Mäki-Uuroon, Uuroon ja takaisin Päntäneelle ja siitä toiselle reitille.
***
Syksyllä 1979 kylä heräsi, eli ja katsoi tulevaisuuteen.
Samana syksynä pidetyssä kyläkokouksessa suurhallin puuhamies ja Päntäneen kehittämistoimikunnan puheenjohtaja, Lauri Ala-Kokko totesi avajaissanoinaan, että ”Tulevaisuus on taattu tuottavalla Päntäneellä”.
Lauri oli oikeassa, mutta ei hänkään voinut mitään niille muutosvoimille, jotka määräsivät kehityksen päälinjat.
Elinkeinoelämän rakennemuutos, idänkaupan romahtaminen, lamavuodet ja Euroopan integraatio muodostivat suursäätilan, jonka kanssa kyläläisten ja kauhajokelaisten oli tultava toimeen. Maatalouden
kannattavuuden lasku kiristyneen hintakilpailun myötä heijastui sekä suorasti että epäsuorasti pitäjän taloudelliseen perustaan.
Aivan kuten vuoden 1808 Kauhajoen hävitys oli sidoksissa kansainväliseen tilanteeseen, oli 1980- ja 1990-luvujen rakennemuutos suoraa seurausta Suomen yleisestä kehityksestä ja maailman tapahtumista.
Muutos merkitsee aina epävarmuutta ja epämukavuutta. Harva haluaa luopua tutusta ja turvallisesta ammatista tai elämäntyylistä vapaaehtoisesti. Epämukavuudestaan huolimatta muutos on olennainen osa evoluutiota – ihmiskunnan kehittymistä ja eteenpäinmenemistä. Teknologian kehitys, uudet aatteet ja ideologiat ovat johdatelleet ihmiskuntaa murroksesta murrokseen. Taitekohtien hyödyt ja haitat eivät koskaan jakaudu tasapuolisesti.
Muutos on väistämätöntä ja siinä mielessä on jopa erikoista, että pysyvyyttä tai “vakautta” sen itsensä takia pidetään automaattisesti hyvänä ja muutosta pahana. Diplomaatti ja ent. pääministeri Rafael Erich totesi joskus: “tilanne aina joko paranee tai pahenee, muttei pysy ennallaan”.
On täysin luonnollista ja ymmärrettävääkin, että aina löytyy niitä, jotka eivät pidä näkemästään.
Muutoksen hyväksymisen ja siihen mukautumisen sijaan, ihminen voi yrittää kieltää todellisuuden lyömällä karteekit klasien eteen.
Vallitsevaan säätilaan toimenpiteellä ei ole suurtakaan vaikutusta. Vielä vähemmän verhojen sulkemisesta on apua jos ongelmana on talon vuotava katto. Sateeseen on mentävä ja katto on korjattava. Muussa tapauksessa talo mätänee käsiin.
Muutoksen hyvyys tai huonous riippuu näkökulmasta, mutta myös kyvystämme reagoida muutokseen.
**
Päntäneen osalta esimerkkinä otettakoon 1970-luvulla tehty uusi Kauhajoki-Karijoki -tie.
Suurhallin ideoijalle tie näyttäytyi suurena mahdollisuutena, kun taas vanhan tien varressa oleville kauppiaille se oli uhka ohikulkuliikenteen vähenemisen muodossa. Uusi ja nopea pikitie saattoi houkutella ohikulkumatkalaisia Päntäneelle, mutta yhtälailla tuo samainen tie saattoi viedä päntäneläisiä entistäkin helpommin Kauhajoen keskustaan – tai kuten Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja tituleerasi, Suupohjan Pariisiin.
***
Mutta ei Päntäneellä tapahtunut muutosta voida laittaa vain uuden tien syyksi.
Kyläkauppojen ja palveluiden kuihtumista pohdittaessa me tavalliset kyläläiset joudummekin ulkopuolisten syyllisten etsimisen sijaan pohtimaan omaa toimintaamme.
Meidän on helppo määritellä suureksi vääryydeksi tilanteen, jossa itse joudumme hintakilpailun uhriksi. Oli kyse sitten omasta työpanoksesta saatavasta korvauksesta, tuottamiemme elintarvikkeiden hinnasta tai myytävistä palvelusta. Me kaikki toivomme saavamme maksimaalisen hinnan silloin kun itse olemme myyjinä tai työntekijöinä.
Samanaikaisesti pidämme järkevänä ja hyväksyttävänäkin sitä, että itse juoksemme halvimpien hintojen perässä.
Elinkeinorakenteen muutos, työssäkäyntialueen laajeneminen, väestön väheneminen ja kulutustottumusten muuttuminen ovat väistämättä johtaneet tilanteeseen, jota nyt ihmettelemme ja paheksumme.
Ajanhenki ja “me kuluttajat” olemme mahdollistaneet tämän kehityksen.
**
Maaseutupaikkakunnat kärsivät heikentyneestä ääreisverenkierrosta. Veren vähentyessä ja pumpun heikentyessä kaikki huomio kiinnittyy ydintoimintojen ylläpitämiseen.
Se, että Kauhajoen keskustassa yhä useammat liiketilat ammottavat tyhjyyttään, kertoo Päntänettä koetelleen taudin siirtymisestä taajama-alueelle.
Teknologian kehittyminen on muuttanut ostoskäyttäytymistämme. Sen sijaan, että ostaisimme television, uuden puvun tai muita kulutustavaroita Kauhajoen keskustan liikkeistä, menemmekin yhä useammin internettiin ja tilaamme tuotteen kiinalaisesta verkkokaupasta. Kylille menemme vasta, kun postipaketti Aasiasta saapuu postin palvelupisteeseen. Siis paikkaan, minne Latva-Käyrästä on matkaa lähes 17 km.
Postipalveluauton ajoista on totisesti kuljettu pitkä matka.
**
Vastaus ei tietenkään ole ”suljetaan netti” tai “suljetaan rajat”. Sisäänpäin käpertyminen veisi meidät tuohivirsukauteen.
Vastaus löytyykin epämukavuusalueelta - eli halustamme sopeutua ja mukautua muutokseen. Erikoistuminen, laatu ja puhdas luonto ovat asioita, jotka tarjoavat tämän kunnan ja kylän asukkaille mahdollisuuden luoda uutta elinvoimaa ja menestystä tulevaisuudessakin. Kaiken keskiössä on kuitenkin laatu. Pelkällä Kauhajoki-leimalla pärjätään vain kuntarajalle saakka. Valtakunnallisella tasolla menestys tulee vasta silloin, kun kauhajokelainen tuote kelpaa niin pielaveteläiselle veneen veistäjälle kuin helsinkiläiselle luokanopettajallekin.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan Kauhajoen ja Päntäneen tulevaisuuden määrittävät jatkossakin toimeentulomahdollisuudet ja palvelut. Töiden ja palveluiden karkaaminen muualle johtaa väistämättä muuttumiseen ulkomuseoksi. Ilmainen tontti ilman toimeentulomahdollisuuksia tai kunnollisia palveluita ei lämmitä ketään.
Varoittaisinkin Kauhajoen päättäjiä entisen työpaikkaruokalan menettelystä, jossa asiakkaiden vähenemistä ja kannattavuuden heikkenemistä yritettiin kompensoida tarjottavan salaattipöydän valikoimaa karsimalla, pääruoan laatua heikentämällä ja hintoja nostamalla. Lopputuloksen voitte arvata.
**
Kuntaa ja kylää kannattelevat sen ahkerat kuntalaiset.
Ajatus tuttavasta Päntäneestä tulevaisuuden takaajana ei ole muuttunut sitten vuoden 1979. Lasse Ala-Kokon aikoinaan rakentama liikekiinteistö on yhtä aikaa sekä muistutus menneestä maailmasta että esimerkki toimivasta nykykonseptista. On lohdullista nähdä, että suurhallin rakennusvuosilta tuttu tulevaisuudenuskoa huokuva henki jatkaa eloa samaisen liikekiinteistön nykyisissä kauppiaissa.
Lankakauppa on erinomainen esimerkki yrittäjän sopeutumisesta ajan vaatimuksiin. Kauppias ja kauppatavarat ovat menneet sinne, mistä löytyvät ihmisetkin – internettiin.
Samaa tulevaisuudenuskoa edustavat ne nuoret maatilayrittäjät, jotka ovat päättäneet jatkaa aiempien sukupolvien tekemää työtä. Päntäneellä into yrittäjyyteen on tarttunut jopa kouluikäisiin. Kesäkioskin pitäjä näyttää hienoa esimerkkiä myös meille aikuisille. Kekseliäimmät kehittävät itse oman työpaikkansa.
Kylätoiminnan pysyminen vireänä tarvitsee puuhamiehensä ja –naisensa. Tässä suhteessa me päntäläiset saamme olla ylpeitä. Harvassa kylässä on yhtä vireää kylätoimintaa jalkapallo-otteluineen ja kylätapahtumineen. Päntälästä päivää on lausahdus, joka lämmittää mieltä asuit sitten Kauhajoella tai ulkomailla.
Päntäneellä on tulevaisuutensa, mutta millainen, se riippuu paljon meistä itsestämme.
Tulevaisuuteen tähtäävänä ohjenuorana voisimmekin pitää periaatetta “vaalitaan menneisyyttä, muttei jättäydytä menneisyyden vangeiksi.”
Oikein hyvää Kauhajoen-päivää teille kaikille ja kiitos, että sain osallistua tähän hienoon juhlaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti