Ollilan Oikoosen varrelta

 

OLLILAN OIKOOSEN VARRELTA

Tuomo Tuuri

Ollilan oikoonen, joka myöhemmin on saanut lyhennetyn nimen Ollin oikoonen oli lapsuuden ja nuoruuden ajan tienosa, josta on monenlaisia muistoja jäänyt mieleen. Seuraavassa muutama muisto tähän liittyen.

Oikoosen pituus Päntäneen keskustasta Isojoen suuntaan vanhaan Puskankylän tien risteykseen oli runsas kilometri. Kotitieni, nykyinen Tuurintie, liittyi oikooseen suurin piirtein sen puolessa välissä, joten oikoosen käyttö oli jatkuvaa. Oikoosen varrelle liittyivät myös  Lapikiston talo,  Rannan talo, Martti Tuurin talo, Mäki-Rahkolan talo ja keskustan puoleisessa päässä Pekarilan talo. Se oli koulutieni talvea lukuun ottamatta, jolloin hiihdettiin Tuurinmäestä suoraan latua pitkin kouluun tai mentiin kouluun myös potkukelkalla.

Ollilan oikoosen kesäohjelmassa olivat Päntäneen ravit vuodesta 1948 lähtien, vuoteen 1963 saakka. Meidän tien päässä oli silloin vielä porakivestä tehdyt veräjän pielet, joissa oli takomalla tehdyt saranat ja lukkorustinki. Nämä kivet käytti TVH myöhemmin liittymätäytteeksi. Saattaisivat vielä löytyä, jos kaivaisi liittymän auki. Sinne menimme ajoja katsomaan ja saman tien päähän oli kokoontunut runsaasti muutakin väkeä raveja seuraamaan. Kilpa-ajot alkoivat puolen päivän jälkeen ja muistan väkeä olleen runsaasti muuallakin tien varrella, varsinkin Pekarilan päässä, joka oli lähtöpää. Maali oli vanhan Puskantien risteyksen paikkeilla Ollilan mutkan kohdalla niin, että matkaksi tuli kilometri. Pekarilan päässä oli tien toisella puolen taloa vanha perunakellari tai muu varastorakennus, jonka päädyllä oli lippumies, iso valkoinen lippu varren päässä. Samanlainen varustus oli toisessa päässä Puskantien risteyksen tienoilla. Ilmeisesti ajanottajat olivat puolen matkan korvilla silloisen Martti Tuurin (nyk. Rahkola) tien päässä. Muistan vain, että esivalmistelujen ja lipunheilutuksen jälkeen lippu lyötiin vinhasti alas lähtömerkiksi ajanottajille ja katsojille. Lähtöjä oli useampia, ilmeisesti eri tason hevosille. Tiehän oli siihen aikaan kohtalaisen kapea, joten ajo ilmeisesti vaati taitoa olosuhteet huomioiden. Kun hevonen tuli maaliin heilautettiin myös maalissa lippu alas.  Noin kello kahden aikaan meni linja-auto, muistaakseni Keto-Seppälän Vaasa-Tampere-linja. Muistan, että linja-auto odotti kiltisti Pekarilan päässä niin, että lähtö oli ajettu ja tie saatu avoimeksi. Silloin eivät linja-autot ajaneet vielä minuuttiaikataululla.

Unohtumaton tapaus oli Isojoella tapahtunut Kyllikki Saaren murha 1953. Kyllikin hautajaiset 23.10.1953 oli suuri tapahtuma, johon osallistui n 25000 ihmistä. Muistan, kun serkkuni Juhanin kanssa menimme hautajaispäivänä Tuurin tien päähän mukana vihko ja kynä, jolla merkitsimme kaikkien Isojoen suuntaan menevien autojen rekisterinumerot.  TVH oli tietä jo kunnostanut edellisellä viikolla. Autoja tuli jatkuvana virtana parin tunnin aikana ja kiirettä piti saada kaikki kirjoihin. Rikosta oli tutkittu erittäin paljon ja kaikenlaisia huhuja kierteli ihmisten puheissa. Liekö tämä aiheuttanut päätökseemme merkitä rekisterinumerot muistiin, jos siitä vaikka voisi olla tutkinnallista apua. Olimme silloin vähän toisella kymmenellä. Tänään ei vihkoa enää ole tallessa, minne lie joutunutkaan.

40-50-luvulla tietä ei talvella hiekoitettu, joten potkukelkka oli mainio kulkuväline. Muistan kun koulussa viidennellä luokalla, ennen siirtymistä oppikouluun, oli potkukelkkakilpailut. Reitti oli Ollilan oikoonen edestakaisin. Tässä kisassa pärjäsin hyvin, voitin jopa ylempiluokkalaisiakin. Homman juju oli sellainen, että minulla oli suhteellisen raskas kelkka, mutta kun sen sai vauhtiin, niin se oli menoa. Toinen etu puolellani oli monot, joissa oli läskipohja, se tarttui hyvin jään pintaan. Välineurheilu on jo silloin ollut poikaa.

Kuvassa Ollilan oikoonen Eino Metsä-Pentilän kuvaamana Puskantien liittymästä keskustaan päin. Lunta riittää. Tien päässä näkyy Päntäneen alakoulun hahmo.

Talvet olivat usein runsaslumisia ja kun aurauskalusto ei ollut nykytekniikan tasolla, muodostui oikooselle toista metriäkin korkeat palteet. Muistan erään talven kun lumimyrsky oli täyttänyt palteiden välisen kulkuväylän kokonaan umpeen. Päntäneen keskustasta päin tuli aura-auto oikoosta pitkin. Se joutui ottamaan välillä vauhtiakin päästäkseen eteenpäin, mutta lopullisesti se jämähti suurin piirtein oikoosen puoleen väliin. Iltapäivällä sitten tuli Isojoen suunnasta kuorma-auto lava täynnä lapiomiehiä. ja niin sitten vähitellen saatiin tie ajettavaan kuntoon. Muistan, että monella lapiomiehellä oli puulapiot käytössä. Tällaista touhua Ollilan oikoosella!

Entinen Ollilan oikoonen keväällä 2024 on tämän näköinen. Kauempana näkyvän vanhan osan virallinen nimi on nykyään Ollin oikoonen. Kuva: Tuomo Tuuri

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Kauhajoen Joulussa 2024.