Testing...

Lauri Hautamäki

Emeritusprofessori
Tampereen yliopisto

MUISTELUKSIA ETELÄPOHOJALAASISTA PAUKAHROKSISTA NIIDEN SYNTYSIJOILTA

VAROOTUS: Silloon, kun Pohojanmaalla praatatahan saman tapaasesti, kun näis
paukahroksis, miesten välis täytyy aina olla puukoonkantama, kaharen metrin turvaväli,
joka on yhtä pitkä, kun miesten suorat käret ja niiren jatkehena puukkoo.

1. Johdanto

2. Paukahroksien keruun lähtökohdat ja valinnan perusteet

2.1. Lähtökohdat paukahroksien keruulle

2.2. Paukahroksien valinnan perusteet

3. Lapsuuteni elinympäristö

3.1. Elämää synnyinkodissani ja naapurustossa

3.2. Päntäneen kylä asuinympäristönä ja Murron kylä sen osana

3.3. Sosiaalitaloudelliset olot Päntäneellä 1900-luvun alkupuoliskolla

3.4. Maaseudun kehityssuuntia 1900-luvun alusta lähtien

4. Maaseudun ja kaupunkien elämänmuodon yhtenäistyminen 2000 -luvulla

5. Paukahroksien luokittelu ja arviointi niiden sisällön perusteella

6. Eteläpohjalaisuus ja paukahrokset

7. Loppusanat

Liite: PAUKAHROSLUETTELO

1. Johdanto

Eteläpohjalaiset paukahrokset ovat yleisesti määriteltynä Etelä-Pohjanmaan murteella lausuttuja ja kirjoitettuja nokkelia, humoristisia tai itseironisia sutkauksia, joiden kulta-aika ajoittuu 1800-luvun loppupuolelle ja 1900-luvun alkuun. Tärkeimpiä tunnetuksi tekijöitä oli Jaakko Oskari Ikola eli Vaasan Jaakkoo, jonka kokoama teos Eteläpohjalaisia sananparsia julkaistiin yli sata vuotta sitten, vuonna 1920. Paukahrokset ovat syntyneet paikallisten henkilöiden, historiallisten sattumusten tai arkipäivän humorististen tilanteiden pohjalta. Ne ovat eläneet suullisessa perinteessä sukupolvelta toiselle, jolloin alkuperäinen lausuja on yleensä jäänyt tuntemattomaksi. Ilmeisesti juuri paukahroksien humoristisuus on vaikuttanut siihen, että ne ovat saavuttaneet suosiota viime aikoina koko maassa. Oletan, että vain osa keräämistäni paukahroksista on syntyperältään eteläpohjalaisia ja suurin osa valtakunnallisia. Näitä kaikkia yhdistää kuitenkin eteläpohjalainen murre, enkä pyri erottelemaan niitä syntyperän pohjalta. Se olisi aivan oma tutkimuksensa.

On varmaan syytä selittää, miksi olen ruvennut kirjoittamaan eteläpohjalaisista paukahroksista, vaikka niiden tutkimiseen ei minulla ole minkäänlaista koulutusta eikä osaamista. Niinpä en edes yritä tehdä kielitieteellistä analyysiä, vaan kerron, mitä olen paukahroksien syntymäsijoilla ”nähnyt, kuullut ja lukenut sekä itsekin sitä kokenut”. Koska pelkkä luettelo olisi ollut tylsää luettavaa, olen pyrkinyt arvioimaan ja luokittelemaan paukahroksia niiden syntyajan yhteiskunnallista taustaa vasten käyttäen esimerkkinä synnyinkylääni Päntänettä ja siellä kuulemiani paukahroksia. Tähän tehtävään minulla on mielestäni omakohtaista kokemusta ja tietämystä. Tutkimusmenetelmänä on siten ollut eräänlainen ”osallistunut havainnointi”. Tutkimuskohteekseni valituille paukahroksille olen määritellyt laajemman merkityksen kuin kielitieteilijät, jotka luokittelevat Peda.net:in mukaan sen suppeammin, eli murteelliseksi tai puhekieliseksi ilmaisuksi nopealle, yllättävälle sanonnalle. Tarkoitukseni onkin tutkia paukahroksia ihmisten jokapäiväisen elämän näkökulmasta, ei kielitieteen lähtökohdista.

Edellä mainitusta syystä ollen ottanut kokoelmaani mukaan varsinaisten paukahroksien lisäksi sananlaskun, sanonnan, kansanviisauden ja mietelmän tyyppisiä ilmaisuja, jos ne täyttävät paukahroksille asetettamani yleiset kriteerit. Sananlasku kuvataan yleisesti vakiintuneeksi, yleisesti tunnetuksi viisaudeksi tai opetukseksi, sanonta taas usein vertauskuvalliseksi, lyhyemmäksi ilmaisuksi. Kansanviisaudeksi katsotaan puolestaan perimätiedon kautta kulkenut neuvo. Mietelmäksi sanotaan syvällistä, ajatuksia herättävää sanontaa. Olen pyrkinyt välttämään fraaseja eli kuluneita tai usein toistettuja sanontoja ja niin sanottuja lentäviä lauseita, jotka ovat irronneet alkuperäisestä asiayhteydestään ja alkaneet elää omaa elämäänsä.

Paukahrokset ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa ihmisten tarpeesta välittää muille viisautta, jonka he ovat saaneet kokemuksistaan. Tarkoituksena on monesti ollut myös yleisen huomion herättäminen, kerskuminen tai muiden moittiminen ja kiittäminen. Perustana ovat olleet arkielämän havainnot ja kokemukset ihmisten toiminnasta ja luonnonoloista, mikä kuvastaa teollistumista edeltäneen maatalousyhteisön aikaa. Paukahroksissa tiivistyvät maaseutuyhteisön perimmäiset arvot, jotka ovat muotoutuneet ajan mittaan suullisessa perinteessä helposti muistettaviksi ja iskeviksi sanonnoiksi, jotka ilmaisevat yhteisönsä arvoja, moraalia ja maailmankuvaa.

Olen henkilökohtaisesti tullut tekemisiin paukahrosten kanssa jo syntymästäni saakka. Olen syntynyt ja viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni Kauhajoella Päntäneen Murron kylässä. Kauhajoella asuviin sukulaisiin ja tuttuihin olen pitänyt jatkuvasti yhteyksiä yllä. Olen tehnyt myös Kauhajokea ja Etelä-Pohjanmaata koskevaa asutus- ja talousmaantieteellistä tutkimusta, jolloin olen oppinut tuntemaan tutkimuskohdettani yleiselläkin tasolla.

Lähdenkin ”rohkiasti” esittelemään eteläpohjalaista elämää kuvaavia sanontoja, paukahroksia, jollaisia lapsuuteni ja nuoruuteni aikoina käytettiin arkikielessä paljon. Mielestäni niissä piilee sirpaleina eteläpohjalaisuuden syvin olemus. Jo lapsena kuuntelin mieluusti, kun aikuiset tehostivat tavallista puhettaan erikoisilla ja sattuvilla ilmauksilla. Sitten myös me lapset harjoittelimme keskenämme niiden käyttöä. Erityisesti äitini ja mummuni höystivät puhettaan osuvilla paukahroksilla. Mummuni toi esille vanhoilta ajoilta peräisin olevia sanontoja myös syntymäkylästään Nummijärveltä ja aikuiselämänsä ympäristöstä. Hänellä oli myös erityisen kiinnostavia muistoja piikavuosiltaan kotikyläni ainoasta ”herraskartanosta, Kaarleelasta”, jossa hän oli palvellut kuusi vuotta. Omia aineksia perheemme ”paukahrosvarastoon” oli aikanaan tuonut vuonna 1937 kuollut isäni, joka oli poikamiesaikoinaan viettänyt pitkiä aikoja ”kiertelevänä kirvesmiehenä” ympäri Suomea ja ollut rakentamassa jopa Muurmanskin rautatietä.

Tällä kirjoitelmalla haluan välittää erityisesti lapsilleni ja lapsenlapsilleni henkistä perintöäni, jonka olen saanut lapsuudessani Etelä-Pohjanmaalta. Olen tietenkin iloinen, jos voisin myös lisätä nykyistenkin päntäläisten ja murronkyläläisten tietoutta paukahroksista ja kylänsä elämästä noin 70-80 vuotta sitten. Parhaassa tapauksessa voinen lisätä hiukan tieteelllistäkin tietämystä paukahroksista. Saattaa kuitenkin olla, että juttuni jää yksinomaan perheeni ja lähimmän tuttavapiirini tietoon, mutta se onkin ollut alun perin tärkein tavoitteeni.

Olen aina mielelläni käyttänyt keskusteluissa eteläpohjalaisia paukahroksia, mutta samalla huomannut, että niitä ei aina ymmärretä tai ymmärretään väärin. Toivoisin, että ymmärrys lisääntyy, kun paukahroksia esitetään yhtenäisenä kokoelmana, jota sitten tarkastellaan yhteiskunnallista ja sosiaalista taustaa vasten.

2. Paukahroksien keruun lähtökohdat ja valinnan perusteet

2.1. Lähtökohdat paukahroksien keruulle

Olen miettinyt paljon sitä, miten sovittaisin tämän murrejuttuni samassa kylässä, Päntäneellä syntyneen ja eläneen emäntä Kerttu Karhun teksteihin. Hän on erityisen ansioitunut eteläpohjalaisen murteen alalla monine kirjoineen ja lehtijuttuineen. Miettimisen ohessa luin hänen kirjoituksiaan uudestaan. Totesin ilokseni, että meille molemmille on tilaa kauhajokisten murresanojen ja -lausahdusten esittelemiseen. Hiukan minua nuorempi Kerttu Karhu on hyvin ansiokkaasti tuonut yleiseen tietoisuuteen eteläpohjalaisen murteen sanastoa ja puheenparsia kahdella kirjallaan Eheroon Taharoon 1998 ja Ei lisä pahoota 2003. Hänen muut kirjoituksensa

kuvaavat elävästi ja mukaansa tempaavasti maaseudun elämää ja ihmisten jokapäiväisiä toimintoja ikään kuin sisältä päin, omakohtaisista tuntemuksista lähtien. Niitä lukiessaan pystyy eläytymään maatilan moniin töihin ja kokemuksiin. Itse pyrin kuvaamaan eteläpohjalaista elämänmuotoa ikään kuin ulkopuolelta, tarkkailijan näkökulmasta, vaikka olen kyllä itsekin osallistunut monenlaisiin maatöihin aina siemenperunoiden ”nakkelemisesta” uuden pellon kuokkimiseen. Itse toimin maatöissä kuitenkin vain eräänlaisena apupoikana ”Mettäkylän” entisessä torpassa, ja olin osan ajasta kirkonkylässä oppikoulussa. Kerttu Karhu on sen sijaan elänyt koko elämänsä kantatilallisen tyttärenä ja kotitaloudesta ja karjanhoidosta

vastaavana maatilan emäntänä keskellä Päntälää.

Kokoelmani perustana ovat ensi sijassa kuulemani ja muistamani paukahrokset lapsuuteni ja nuoruuteni ajoilta kodissani ja kotikylässäni. Useat paukahrokset ovat peräisin vanhoilta ajoilta asti, mutta ne ovat myös muuttuneet aikojen kuluessa. Myös paikallisia ja omaperäisiä paukahroksia on lukuisia. Lisäksi olen liittänyt mukaan joitakin sukulaisteni, naapureiden ja muiden Murronkyläästen lausahduksia, jotka eivät ole levinneet yleiseen käyttöön. Paukahroksia kokoelmaani on kertynyt myöhemminkin pitämällä jatkuvasti yllä keskusteluyhteyttä kauhajokelaisiin sekä useisiin muualla asuviin kauhajokelaissyntyisiin henkilöihin. Muistiani ovat virkistäneet myös monet alaa koskevat julkaisut, joista on luettelo artikkelini lopussa. Vuosien kuluessa olen käynyt läpi myös suuren määrän erilaisia paukahroskokoelmia WWW:stä, jolloin mieleeni on palautunut monia lapsena ja nuorena kuulemiani paukahroksia. 

Kuulemani paukahrokset olivat käytössä vuosina 1940-55, jolloin kylän asukkaiden väliset erot varallisuudessa sekä tulotasossa olivat suuret. Perimmältään monet niistä juontavat juurensa vuosikymmenien, jopa vuosisatojenkin takaa. Vuosien 1945-55 eteläpohjalainen talonpoikaisyhteiskunta koostui pääosin omavaraisista ja omaleimaisista kyläyhteisöistä. Nasevaa sanataituria pidettiin suuressa arvossa. Vaasan Jaakkoon ”Oottako kuullu”-murrepakinoita sanomalehdessä luettiin innolla. Iltamissa joku armoitettu ”huulenheittäjä”, esimerkiksi Esa Pakarinen oli suosittu esiintyjä, vaikka olikin savolainen. Monet pitävät eteläpohjalaisia tuppisuina. mutta ”reirussa” seurassa juttua riitti.

Ei ole olemassa mitään selkeätä kriteeriä sille, mikä hyväksytään paukahrokseksi. Pahimmillaan paukahroskokoelma hajoaisi sadoiksi yksittäisiksi lausumiksi, jolloin olisi vaikea saada kokonaiskuvaa. Olenkin pyrkinyt jäsentämään kokoelmani paukahroksien aihepiirin ja luonteen pohjalta, jolloin lukija voi helpommin löytää kiinnostuksen koihteensa ja saada yleiskuvan paukahroksista. On perusteltua että paukahroksia on ollut saatavissa paljon, jolloin niistä on voinut valita paukahroskokoelman, joka kattaa riittävän laajasti ihmiselämän koko kirjon sekä ottaa huomioon erityisesti Päntälän olosuhteet.

2.2. Paukahroksien valinnan perusteet

Lähtökohtani valinnassa oli, että paukahros koskisi joko suoraan tai välillisesti entisajan asukkaille tärkeitä asioita Kauhajoella. Tärkeimmät valintakriteerini ovat seuraavat:

- paukahroksia kerätään kaikilta elämän aloilta siten, että maaseudun elämän kaikki tärkeimmät asiat tulevat esille.

- paukahros on lähtöisin kansan suusta, vain erityistapauksissa esimerkiksi iskelmän sanoituksesta tai Raamatun tekstistä silloin, kun sellainen lainaus sopii erikoisen hyvin eteläpohjalaiseen ajatteluuun.

- paukahroksessa on selkeä sanoma ja aihe, jotka liittyvät eteläpohjalaiseen ja kauhajokelaiseen elämänmuotoon ja sen ominaisuuksiin.

- paukahros on sisällöltään ja muodoltaan iskevä ja naseva, pituudeltaan lyhyt ja ytimekäs.

- paukahros täyttää muodoltaan murteen kielelliset kriteerit ottaen huomioon ”taiteelliset vapaudet” eli eteläpohjalainen murre tulee esille oikeamuotoisena. Olen pitänyt tärkeänä, että paukahrokset noudattavat sellaista eteläpohjalaista murretta, jota itse kuulin ja puhuin lapsena ja nuorena Päntälässä asuessani.

On otettava huomioon, että samassakin kylässä eri ihmisten murteissa saattaa olla

huomattavia eroja. Esimerkiksi lukuisia, vaikkakin vain pieniä eroja omaan murteeseeni

verrattuna huomasin jo Kerttu Karhun mainiossa Eheroon taharoon -kirjasessa, vaikka olemme

suunnilleen samanikäisiä sekä syntyneet ja aikuisuuteemme asti eläneet samassa Päntälän

kylässä.

- huumori ja ironia ovat suotavia mutta keräämissäni paukahroksissa ei ensi sijassa esitetä huumoria tai ironiaa. Tässä ei ole kysymys vitsikirjasta. Huumorivaatimus on sikäli hankala, että eri ihmisten käsitys huumorista vaihtelee. Saattaa olla, että minunkin huumorikäsitystä ymmärtää vain toinen eteläpohjalainen ja usein hänkin ymmärtää väärin. Varminta olisikin, että nykyistä paukahrosluetteloa täydennettäisiin erityisillä selityksillä. Sen tehtävän annan kuitenkin mielelläni muille.

- vältetään törkeitä rivouksia ja kirosanoja. ”Rumaa sanaa ei sanota niinku se on”, vaan tarvittaessa ne korvataan kiertoilmaisuina.

Edellisten kriteerien perusteella päädyin ottamaan mukaan noin 300 (?) paukahrosta, jotka mielestäni muodostavat toimivan kokonaisuuden ja kuvaavat eteläpohjalaista elämänmuotoa lapsuusaikojen kotikylässäni.

Edellä esitetyillä kriteereillä olen pyrkinyt takaamaan mukaan otettujen paukahruksien laadun Koska tarkoitukseni on nimenomaan esitellä paukahroksia, en rupea arvostelemaan, enkä karsimaan niissä esitettyjä mielipiteitä. Esittelenkin ne sellaisena, kuin ne ovat kansan suussa säilyneet ilman eettisiä ja muita vastaavia kommentteja. Tämä ei tarkoita sitä, että hyväksyisin kaikki niissä esitetyt mielipiteet ja väitteet. Ne kuvastavat omaa aikaansa ja sisältävät paljon nykyaikana kielteisinä pidettyjä asioita, esimerkiksi pilkkaa kanssaihmisten, naisten ja miesten

tasa-arvosta, ulkonäöstä, vaatetuksesta, ruumiinvioista ja köyhyydestä. Näitä on kuitenkin yleensä esitetty huumorin valossa ja tahallisesti liioitellusti.

3. Lapsuuteni elinympäristö

3.1. Elämää synnyinkodissani ja naapurustossa

Synnyin vuonna 1936 entisessä Rahkolan kantatalon torpassa, joka sijaitsi hiukan