Päntäneen elokuvat

 

PÄNTÄNEEN ELOKUVAT

Tuomo Tuuri

Elokuvista yleisesti mainittakoon, että Suomen ensimmäinen elokuva-esitys on järjestetty jo vuonna 1896 Lumieren veljesten elokuvan esityksellä. Kotimainen näytelmäelokuvatuotanto käynnistyi puolestaan vuonna 1907 esityksellä ”Salaviinanpolttajat”, josta elokuva lähti hiljalleen kohti nousevaa kukoistuskautta.

Kauhajoen ensimmäinen elokuvateatteri perustettiin nykyisen Nuorisotalo Räimiskän tiloihin 30-luvulla. 40-luvun alussa teatteri siirtyi pääkadulle Topeekalle. KINOLINNA nimellä toiminut teatteri siirtyi vaasalaiselta A Wihorelta kauhajokisten Väinö Tuurin, Risto Uusi-Kokon ja Kauko Kullaksen omistukseen v. 1955. Nykyisiin tiloihin teatteri muutti v. 1962 jolloin nimeksi tuli KUVAHOVI vaihtuen 80-luvulla nykyiseksi BIO MARLONiksi. Bio Marlonia on hoitanut vuodesta 1972 Seppo Kullas, joka on tänä aikana nähnyt alalla monet nousut ja laskut.

Myös Aronkylässä toimi 1945 tienoilla jonkin aikaa elokuvateatteri KAJO, josta ei nyt ole tarkempaa tietoa. Kauhajoen kunnallislehdestä löytyi v. 1940 ilmoitus Päntäneellä näytettävästä elokuvasta, mutta luultavasti kyseessä on ollut joku kiertävä esittäjä, koska ilmoitus jäi ainutkertaiseksi.

Vuoden 1955 jälkeen, kun KINOLINNA oli ostettu kauhajokisten haltuun, tuli esille elokuvien näyttäminen myös Päntäneen seurojentalolla. Väinö Tuurilla oli kauppa tien toisella puolella ja siksi hänelle sopi näytäntöjen järjestäminen melko mukavasti. Kauko Kullas oli myös Päntäneeltä ja oletettavasti heidän yhteistyöllään toiminta käynnistyi. Tiedossa ei ole jäikö kirkonkylältä koneiden uusimisessa sopivasti kone Päntäneen esityksiä varten. Joka tapauksessa Seurojentalolle oli pykättävä konehuone näytäntöjä varten. Filmit olivat alkuaan palonarasta selluloidista, joten 1929 oli laadittu laki konehuoneiden paloturvallisuudesta. Konehuone täytyi olla eristetty muusta tilasta ja sinne täytyi olla erillinen sisäänkäynti ulkoa. Valtion filmiteknisen lautakunnan kiertävät tarkastajat valvoivat turvallisuutta. Elin lakkautettiin 1976. 1950-luvulla alkoivat filmit olla vähemmän palonarkoja asetaattifilmejä. Alkuaan Päntäneellä kuvia näytettiin meijerin puoleisesta ”kopperosta”, mutta myöhemmin konehuone siirrettiin toiseen päähän salia.

Näytännöt Päntäneellä alkoivat 1955 yhdellä koneella esitettyinä. Siitä seurasi, että aina filmikelan vaihtuessa oli pidettävä muutaman minuutin pituinen tauko, jonka aikana näytetty kela poistettiin ja seuraava kela asennettiin koneelle. Kun näytös sitten jatkui, näytetty kela oli kelattava sillä aikaa takaisin päin uusia esityksiä varten. Tätä varten oli kelauslaite, jolla homma sujui kohtuullisen nopeasti. Jos filmi katkesi, oli se liimattava uudelleen ehjäksi esityskuntoon.

Elokuvaprojektorissa täytyi olla voimakas valonlähde nautittavan kuvan saamiseksi valkokankaalle. Silloin käytettiin sähköllä aikaansaatua hiilivalokaarta, jossa valokaari sytytettiin hiilielektrodien väliin ja kuperalla peilillä ohjattiin valo koneen filmiporttiin ja edelleen valkokankaalle. Hiilielektrodien kulumista oli seurattava ja säädettävä valon pysymiseksi riittävänä. Filmillä oli ääniraita, josta ääni saatiin vahvistimen kautta kovaääniselle toistettavaksi.

Näytettävät elokuvat tulivat tavallisimmin Päntäneelle linja-autossa peltilaatikkoon suljettuina filmikeloina. Filmimainoksia pantiin tien vieressä olevan palokalustovajan seinään ja erilliselle Päntäneen elokuvien ilmoitustaululle.

Myöhemmin 60-luvulla Päntäneelle saatiin kaksoiskoneet, joilla näytäntö oli suoritettavissa katkoksetta. Filmikelat ladattiin kummallekin koneelle vuorotellen ja vaihto koneelta toiselle suoritettiin edellisen filmikelan ajoitusmerkkien mukaan. Filmikelan lopussa oli kaksi havaittavaa ajoitusmerkkiä muutaman sekunnin välein. Ensimmäisellä merkillä valmistauduttiin vaihtoon ja käynnistettiin toinen kone. Toisella merkillä suoritettiin näyttöjen vaihto, joka tapahtui siirtämällä seinän näyttöaukkojen edessä olevia luistitangolla yhteen kytkettyjä sulkulevyjä. Asentoa siirtämällä toinen näyttöaukko sulkeutui, toinen aukesi. Jos se meni sujuvasti, katsoja ei vaihtoa huomannut. Myöhemmin Bio Marlonia vetänyt Seppo Kullas muistelee Päntäneen elokuvia lähtökohtana alalle ryhtymisessään. Hän kertoo aloittaneensa Päntäneen Seurojentalon pönttömuurien lämmittämisestä talvisin jo näytäntöpäivien aamulla. Jatkossa sitten konehuone alkoi tulla tutuksi ja toimet siellä. Vakituisena lipunmyyjänä toimi Elsa Uusi-Kokko. Serkkuni Tarja Nori muisteli myös olleensa usein lipunmyynnissä mukana. Kauko Kullas ja Väinö Tuuri toimivat kuvien näyttäjinä. Tämän kirjoittajakin pääsi konehuoneen toimintaan ottamaan osaa useaan otteeseen setäni Väinö Tuurin kanssa.

Vapaalippu Päntälän elokuviin!

Pekka ja Pätkä-elokuvat tuli silloin katsottua varmaan jokainen. Loppuvaiheessa, kun elokuvat alkoivat jo olla värikuvia, on erityisesti mieleen jäänyt Marilyn Monroe kuvassa ”Piukat paikat, Some like it hot” ja kauhukuva ”Kärpänen”, jossa ihminen muuttui osittain kärpäseksi.

Päntäneellä elokuvien näyttö loppui vuoden 1963 lopussa. Siihen asti näytöksiä oli ollut parhaimpina aikoina useitakin viikossa. Viimeinen lehdessä ilmoitettu elokuva oli ”Skandaalityttöjä”.

Television yleistymisen ja myöhemmin kotitietokoneiden ja niiden nettiominaisuuksien myötä kilpailu katsojista kasvoi. Se asetti lisää vaatimuksia elokuvasektorille.

Silloisista ajoista tekniikan kehitys on vienyt nautittavuutta eteenpäin todella paljon. Elokuvat ovat nykyisin digitaalisia, isokokoiset filmikelat ovat jääneet historiaan. Äänen laatu on uudella tasolla stereotoiston ja monien äänilähteiden ansiosta.

Viimeisin kehitysaskel Kauhajoella oli v. 2009, jolloin Bio Marlon siirtyi digitaaliseen tekniikkaan.Tämä mahdollisti ensi-iltojen saamisen tuoreeltaan myös Kauhajoelle sekä laadukkaamman kuvan ja äänentoiston. Kalusto- ja laiteinvestoinneissa tukea on saatu Kauhajoen Kaupungilta ja Suomen Elokuvasäätiöltä. Toiminta-ajatuksena on esittää ajankohtaiset elokuvat tuoreeltaan sekä myös tärkeitä pienemmille katsojaryhmille suunnattuja filmejä mm. Elokuvakerhon puitteissa.

Päntäneeltä ajetaan nykyään kirkolle Bio Marloniin, Päntäneen elokuvat ovat vain vanhempien muistissa. Joka tapauksessa parhaimpina aikoina Päntäneellä sali oli usein täynnä.

Lähteet: Kauhajoen kunnallislehti, Wikipedia, Bio Marlon

PS. Päntäneen elokuvalliseen historiaan kuuluu tietysti Alfred Niemistö, joka Juho Niemen kanssa 1905 hankki kinematografikoneen, käsin veivattavan elokuvaprojektorin, ja viisi rullaa filmejä, joita kiersivät näyttelemässä ympäri E-Pohjanmaata ja Pohjois-Satakuntaa. 

***Artikkeli on julkaistu aiemmin Kauhajoen Joulu -lehdessä 2025***

Kuvat aukeavat isompina niitä klikkaamalla!

1.11.1955 lehdessä ilmoittivat kaikki kolme elokuvateatteria

ILMOITUS 17.4.1956, jossa ilmoitettiin Tuntemattoman sotilaan esityksestä Päntäneellä teatteri Kuvahovin lopettamisen takia. Kinolinna kuitenkin lakkautettiin ja Kuvahovi jäi

Viimeinen Päntäneen elokuvailmoitus19.11.1963