Koivulan Emma

Koivulan Emma (1854-1936)

Kauhajoen Joulu 1970 

Lauri Tuuri

                                                                      

Tässä pienessä henkilökuvauksessa pyrin käyttämään vanhaa kauhajokista murretta sellaisena kuin sitä vielä viime vuosisadan lopulla puhuttiin. Murteen tehostamiseksi lainaan mahdollisuuksien mukaan sitä murresanastoa, jota niin runsaasti kertyi Kauhajoki-Seuran järjestämässä murresanakilpailussa.

Koivulan Emma oli kovettu ihiminen. Krante vain, löytyyskö enää vaimmoihimistä joka niitä jalaanjäläkiä pystyys parsimahan. Joskus tälläästäki tuloo mielehen, kun niitä peltoja fälttäälen, jokkoli Emman koron ympärillä kauvan aikaa sitte.

Koko kauvas heittääki jo ne ajaat kun Emma oli syntyny. Räknäsin jotta satakolomekymmentä vuotta. Se vetää siihen, kun on syntyny viimme vuosisaralla siinä neljänkymmenen paikkeella.  Minä en joukaa tarkoon tierä sen syntymäplassia, ei tullu siitä koskaa praatinkia, mutta Päntäläs soli koko pitkän ikänsä ollu. Kuolemahan vain meni Isoollejoelle omaasten työ.

Kloppina pruukattihin usevaasesti poiketa Emman mökille, joka oli justihin meirän peltojen. takana. Soli oikeen mukava häjyysille. Saatihin kuulla kaikkia vanhoosta oloosta ja tapahtumista kun Emma oli kovaa praataamahan.  Sen omihin praatoohin nämä kaikki tierot perustuuki. Kun olis ymmärtäny panna muistihin kaikki ne tierot olis ny palio kiriootettavaa vanhoosta asioosta, mutta silloon ei vielä hoksannu.

Sen mä kumminki muistan, jotta viiskymmentäluvulla, jostihin silloon kun viimmeenen karhu Kauhajoella, Kyynynkorves kaarettihi soli ollu jo lapsenammana Nirvan taloos. Oli muiren kersojen kans käyny kattomaski, kun Kyynyn suures tuvas oli sitä jomalattoman suurta karhua nylietty. Näläkävuosina, joista se palio toimitti, soli ollu jo isoona piikana taloollisis. Sitte tuli naimisihin menot ja kaikki kruusoot ja hyssytykset häiren kans. Silloli vieläki niitä morsiuskruusia peilin päällä tallella ja hurstiverhan plakkarista sotti avaamet ja useen näytti rnuitaki sen aikaasia tarpehia. Oli ne ollu aikoja, sen kyllä hoksas häjyysemmäkki.

Tämä jäläkin soliki sitte alakanu se varsinaanen näyttö mihinkä ihimisen pitää pystyä, kun tuloo oma asuminen etehen. Piti olla ittellä mökki, kaikemmoosia sosimia ja lasten ketuumia. Niitä Herran lahajoja kertyyki ainaki tusinan verran. Viimmeenen oli hätinä syntyny kun mies lähti Amerikkahan kultaa vuolemaha, kuinkas muuten. Sille tielle jäi eikä lännen tuohtakaa tullu tuolta lyöppäriltä kun alakajappäälle pikkuusen. Isoosjaos meni vielä mäkitupalaasen maa ja mökki.  Maa siirtyy toisehen paikkahan, joka oli tekemätööntä. Siihen oli viserrettävä mökki uurestansa. Kun vielä oli sairahutta perhees ja lapsi kuoleentuu, oli siinä muresta ja askaresta yhyrelle vaimmoihimiselle.

Ihimiset aina sanooki jotta Emmalla on ollu elämänsä varrella hanittomasti kaikemmoosta takatekua ja muresta. Itte ei se siitä maininnu halaastua sanaa. Minä hoksasin, jotta se oli sellaanen ihiminen joka ei kattellu elämää sellaaste mustien silimälasien läpitte kun niin monaasti teherähän vaikkei trenkääsikkää. Paliostaki murheesta se mummielestäni alinomaan löiti kirkkahia kohtia jokka sitä kannusti hyvällä taharolla ja hyvällä koraassilla.

Niihin aikoohin kun, itte aloon muistamahan asioota soli jo pitäny niin monet hautajaaset jotta lapsukaasista oli enää kaksi elos ja neki naimisis ja mailmalla. Yksin tuo tervaskanto vanhoolla päivillänsä asuu ja huushollas eikä tarvinnu ihimisten apua. Ei ollu sitä koskaa tarvinnu. Soli resuneeri ihiminen ja huolehtii huushollistansa hyvin. Jos tuvas ei ollu askaresta se knyysäs lehemän paris tai sitte veti riskuja mettästä talavipuiksi. Mukulat tykkäs siitä, kun se oli kova antamahan tunnustusta vaikkei olisi ollu varaakaa. Useen tultihin mökiltä prökkevää kun oli kehuttu ja aiva tuntuu niinkun mailma olis ollu pikkuusen pareet kun harpoottihin kotiappäin. Sellaasta psykiatria en oo sen koommin rookannu.

Tämän verran oli kertyny muistoja Emmasta ja sen mökistä. Muuta ei ookka enää jäliellä kummastakaa. Joskus kun fälttään sitä entistä tuvan plassia fältin leipä karahtaa kivehen ja Emman tuvan nurkkakivi nousoo maasta. Kovaa ja painavaa tavaraa joka varmahan pitää pintansa niin kauan, kun mailma seisoo.

Kun puhutahan kovetuusta ihimisistä niillä usevaasesti pruukatahan tarkoottaa sellaasia silimää tekeviä napamiehiä ja saapoja näyttäviä naisia. Niitä jokka kiriootteloo nimiä plakaateihin ja erusteloo toisia tärkees asioos. Ollahan ny niistä mitä mieltä hyvänsä mutta jos totuures pysytähän niin kyllä Koivulan Emma ainaski oli kovettu.

Nikolai ja Vilhelmiina Tuuri myivät Koivulan tilan Rno 1:54 (0,0019 manttaalia, 2 ha) kauppakirjalla 3.12.1920 Emma Koivulalle 1600 markan hinnasta. Lainhuuto 14.9.1925.Kyseisen tilan ostivat Lauri Herman ja Vilho Ilmari Tuuri 7.11.1936 takaisin Aleksandra (o.s. Koivula) ja Jaakko Nestori Myllykorvelta 12000 markan kauppahinnasta. Lainhuuto 4.3.1937.

Tuomo Tuuri

Lainaus Rahkolan taloa käsittelevästä kirjoituksesta:

Sameli Samelinpoika Koivula, torppari, teurastaja, s. 1.12.1848, k. 20.12.1917 Amerikka. Paulamäen torpparin Sameli Samelinpojan poika Keturista.

Mattilan torpan vävy 1874, Kaarlelan Pihlajaniemen torppari 1878, Rahkolan Koivulan torppari 1883.  Lähti Amerikkaan 1899 sieltä palaamatta. Puoliso: 6.4.1874 Emma Loviisa Matintytär Mattila, Koivula, s. 1.5.1854, k. 3.2.1936. Alarahkolan torpparin Matti Matinpoika Mattilan tytär. Lapsia oli 13, joista alla mainitut kaksi olivat elossa Emman kuollessa tyttärensä Aleksandran kodissa Isojoella v. 1936.
Lapsia:

Antti Samuel (Laitila), s. 4.6.1880. Puoliso: Alina Esaiaksentytär Halkola, s. 7.9.1874, k. 20.12.1923. Viljelivät Päntäneellä Halkolassa olevaa Laitilan tilaa (kiinnekirja 1908) Alinan kuolemaan saakka, jonka jälkeen Sameli muutti äitinsä luo ja sieltä Kauhavalle 1937. Laitilan seuraavat asukkaat olivat Herman Robert ja Hilja Keturi lapsineen.

Aleksandra (Myllykorpi), s. 20.9.1886, k. 8.4.1972 Isojoki. Puoliso: 28.12.1909 Jaakko Nestori Jaakonpoika Myllykorpi, s. 8.7.1872 Isojoki.