Testing...

 Lauri Hautamäki

Emeritusprofessori
Tampereen yliopisto

MUISTELUKSIA ETELÄPOHOJALAASISTA PAUKAHROKSISTA NIIDEN SYNTYSIJOILTA

VAROOTUS: Silloon, kun Pohojanmaalla praatatahan saman tapaasesti, kun näis
paukahroksis, miesten välis täytyy aina olla puukoonkantama, kaharen metrin turvaväli,
joka on yhtä pitkä, kun miesten suorat käret ja niiren jatkehena puukkoo.

1. Johdanto

2. Paukahroksien keruun lähtökohdat ja valinnan perusteet

2.1. Lähtökohdat paukahroksien keruulle

2.2. Paukahroksien valinnan perusteet

3. Lapsuuteni elinympäristö

3.1. Elämää synnyinkodissani ja naapurustossa

3.2. Päntäneen kylä asuinympäristönä ja Murron kylä sen osana

3.3. Sosiaalitaloudelliset olot Päntäneellä 1900-luvun alkupuoliskolla

3.4. Maaseudun kehityssuuntia 1900-luvun alusta lähtien

4. Maaseudun ja kaupunkien elämänmuodon yhtenäistyminen 2000 -luvulla

5. Paukahroksien luokittelu ja arviointi niiden sisällön perusteella

6. Eteläpohjalaisuus ja paukahrokset

7. Loppusanat

Liite: PAUKAHROSLUETTELO

1. Johdanto

Eteläpohjalaiset paukahrokset ovat yleisesti määriteltynä Etelä-Pohjanmaan murteella lausuttuja ja kirjoitettuja nokkelia, humoristisia tai itseironisia sutkauksia, joiden kulta-aika ajoittuu 1800-luvun loppupuolelle ja 1900-luvun alkuun. Tärkeimpiä tunnetuksi tekijöitä oli Jaakko Oskari Ikola eli Vaasan Jaakkoo, jonka kokoama teos Eteläpohjalaisia sananparsia julkaistiin yli sata vuotta sitten, vuonna 1920. Paukahrokset ovat syntyneet paikallisten henkilöiden, historiallisten sattumusten tai arkipäivän humorististen tilanteiden pohjalta. Ne ovat eläneet suullisessa perinteessä sukupolvelta toiselle, jolloin alkuperäinen lausuja on yleensä jäänyt tuntemattomaksi. Ilmeisesti juuri paukahroksien humoristisuus on vaikuttanut siihen, että ne ovat saavuttaneet suosiota viime aikoina koko maassa. Oletan, että vain osa keräämistäni paukahroksista on syntyperältään eteläpohjalaisia ja suurin osa valtakunnallisia. Näitä kaikkia yhdistää kuitenkin eteläpohjalainen murre, enkä pyri erottelemaan niitä syntyperän pohjalta. Se olisi aivan oma tutkimuksensa.

On varmaan syytä selittää, miksi olen ruvennut kirjoittamaan eteläpohjalaisista paukahroksista, vaikka niiden tutkimiseen ei minulla ole minkäänlaista koulutusta eikä osaamista. Niinpä en edes yritä tehdä kielitieteellistä analyysiä, vaan kerron, mitä olen paukahroksien syntymäsijoilla ”nähnyt, kuullut ja lukenut sekä itsekin sitä kokenut”. Koska pelkkä luettelo olisi ollut tylsää luettavaa, olen pyrkinyt arvioimaan ja luokittelemaan paukahroksia niiden syntyajan yhteiskunnallista taustaa vasten käyttäen esimerkkinä synnyinkylääni Päntänettä ja siellä kuulemiani paukahroksia. Tähän tehtävään minulla on mielestäni omakohtaista kokemusta ja tietämystä. Tutkimusmenetelmänä on siten ollut eräänlainen ”osallistunut havainnointi”. Tutkimuskohteekseni valituille paukahroksille olen määritellyt laajemman merkityksen kuin kielitieteilijät, jotka luokittelevat Peda.net:in mukaan sen suppeammin, eli murteelliseksi tai puhekieliseksi ilmaisuksi nopealle, yllättävälle sanonnalle. Tarkoitukseni onkin tutkia paukahroksia ihmisten jokapäiväisen elämän näkökulmasta, ei kielitieteen lähtökohdista.

Edellä mainitusta syystä ollen ottanut kokoelmaani mukaan varsinaisten paukahroksien lisäksi sananlaskun, sanonnan, kansanviisauden ja mietelmän tyyppisiä ilmaisuja, jos ne täyttävät paukahroksille asetettamani yleiset kriteerit. Sananlasku kuvataan yleisesti vakiintuneeksi, yleisesti tunnetuksi viisaudeksi tai opetukseksi, sanonta taas usein vertauskuvalliseksi, lyhyemmäksi ilmaisuksi. Kansanviisaudeksi katsotaan puolestaan perimätiedon kautta kulkenut neuvo. Mietelmäksi sanotaan syvällistä, ajatuksia herättävää sanontaa. Olen pyrkinyt välttämään fraaseja eli kuluneita tai usein toistettuja sanontoja ja niin sanottuja lentäviä lauseita, jotka ovat irronneet alkuperäisestä asiayhteydestään ja alkaneet elää omaa elämäänsä.

Paukahrokset ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa ihmisten tarpeesta välittää muille viisautta, jonka he ovat saaneet kokemuksistaan. Tarkoituksena on monesti ollut myös yleisen huomion herättäminen, kerskuminen tai muiden moittiminen ja kiittäminen. Perustana ovat olleet arkielämän havainnot ja kokemukset ihmisten toiminnasta ja luonnonoloista, mikä kuvastaa teollistumista edeltäneen maatalousyhteisön aikaa. Paukahroksissa tiivistyvät maaseutuyhteisön perimmäiset arvot, jotka ovat muotoutuneet ajan mittaan suullisessa perinteessä helposti muistettaviksi ja iskeviksi sanonnoiksi, jotka ilmaisevat yhteisönsä arvoja, moraalia ja maailmankuvaa.

Olen henkilökohtaisesti tullut tekemisiin paukahrosten kanssa jo syntymästäni saakka. Olen syntynyt ja viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni Kauhajoella Päntäneen Murron kylässä. Kauhajoella asuviin sukulaisiin ja tuttuihin olen pitänyt jatkuvasti yhteyksiä yllä. Olen tehnyt myös Kauhajokea ja Etelä-Pohjanmaata koskevaa asutus- ja talousmaantieteellistä tutkimusta, jolloin olen oppinut tuntemaan tutkimuskohdettani yleiselläkin tasolla.

Lähdenkin ”rohkiasti” esittelemään eteläpohjalaista elämää kuvaavia sanontoja, paukahroksia, jollaisia lapsuuteni ja nuoruuteni aikoina käytettiin arkikielessä paljon. Mielestäni niissä piilee sirpaleina eteläpohjalaisuuden syvin olemus. Jo lapsena kuuntelin mieluusti, kun aikuiset tehostivat tavallista puhettaan erikoisilla ja sattuvilla ilmauksilla. Sitten myös me lapset harjoittelimme keskenämme niiden käyttöä. Erityisesti äitini ja mummuni höystivät puhettaan osuvilla paukahroksilla. Mummuni toi esille vanhoilta ajoilta peräisin olevia sanontoja myös syntymäkylästään Nummijärveltä ja aikuiselämänsä ympäristöstä. Hänellä oli myös erityisen kiinnostavia muistoja piikavuosiltaan kotikyläni ainoasta ”herraskartanosta, Kaarleelasta”, jossa hän oli palvellut kuusi vuotta. Omia aineksia perheemme ”paukahrosvarastoon” oli aikanaan tuonut vuonna 1937 kuollut isäni, joka oli poikamiesaikoinaan viettänyt pitkiä aikoja ”kiertelevänä kirvesmiehenä” ympäri Suomea ja ollut rakentamassa jopa Muurmanskin rautatietä.

Tällä kirjoitelmalla haluan välittää erityisesti lapsilleni ja lapsenlapsilleni henkistä perintöäni, jonka olen saanut lapsuudessani Etelä-Pohjanmaalta. Olen tietenkin iloinen, jos voisin myös lisätä nykyistenkin päntäläisten ja murronkyläläisten tietoutta paukahroksista ja kylänsä elämästä noin 70-80 vuotta sitten. Parhaassa tapauksessa voinen lisätä hiukan tieteelllistäkin tietämystä paukahroksista. Saattaa kuitenkin olla, että juttuni jää yksinomaan perheeni ja lähimmän tuttavapiirini tietoon, mutta se onkin ollut alun perin tärkein tavoitteeni.

Olen aina mielelläni käyttänyt keskusteluissa eteläpohjalaisia paukahroksia, mutta samalla huomannut, että niitä ei aina ymmärretä tai ymmärretään väärin. Toivoisin, että ymmärrys lisääntyy, kun paukahroksia esitetään yhtenäisenä kokoelmana, jota sitten tarkastellaan yhteiskunnallista ja sosiaalista taustaa vasten.